Pekka ja Pätkä ja sensuuri

YLE teki jokin aika sitten päätöksen esittää tänä keväänä kaikki kaksitoista Pekka ja Pätkä -elokuvaa lukuun ottamatta sarjan kolmattatoista osaa Pekka ja Pätkä neekereinä.

Ennakkosensuuri on aina vaarallinen tie. Yleisen kliseen mukaan historiastahan tuli oppia jotakin. Silmien sulkeminen ja pyrkimys pyyhkiä pois menneisyyttä tuskin lisää ymmärrystä, ainoastaan polarisaatiota.

Me vanhemmat sukupolvet tiedämme, etteivät vanhempamme useinkaan käyttäneen sanaa “neekeri” sen nykyisessä merkityksessä. Sanan etymologia Suomessa on ollut rajussa muutokset viimeiset parikymmentä vuotta. Samoin kyseinen Pekka ja Pätkä -elokuva on vanhan maailman (nykysilmin katsottuna lapsellinen) tuotos.

Elokuvan suoraviivainen nimi (elokuvassahan Pekka ja Pätkä esiintyvät afrikkalaisina hyvin vähän aikaa) varmasti vaikuttaa loukkaavalta. Ainakin, jos ei halua ymmärtää sen tekemistä ympäröinyttä kulttuuria menneisyyden ilmönä.

Sen sijaan, että YLE pyrkisi käsittelemään elokuvaa historiallisena oman aikansa kuriositeettina ja sen tehdessään puhumaan tapahtuneesta muutoksesta, päätti YLE sensuuripäätöksellään rakentaa elokuvan kuvaaman aikakauden ylle rasistista leimaa. Eli kärjistäen: vanhempamme ja isovanhempamme eivät olleet vain tietämättömiä muun maailman menon suhteen (aikana, jona Suomessa ei juuri tummaihoisia näkynyt ja Ruotsia pidemmällä ei juuri matkusteltu), vaan tulkitsivat maailmaa rasisististen pyrkimyksiensä motivoimina.

Historiaa pois pyyhkimällä ei ole koskaan saavutettu mitään hyvää, ei myöskään ennakkosensuurilla. Jatkossa YLEn tulee olemaan yhä vaikeampi perustella kyseisen elokuvan esittämistä, joka tulee olemaan aina jatkossakin merkkitapaus. Dialogin ja menneiden aikojen ymmärtämisen sijaan olemme päätyneet tuomitsevaan näkökulmaan.

On myös pelottavaa, että YLE on valmis sensuuriin jopa kohtalaisen ohuen ja pienimuotoisen elokuvan edellisellä esittämiskerralla nostattaman kritiikin tähden.

Sen sijaan, että Pekka ja Pätkä neekereinä kertoisi oikein kontekstoituna menneestä aikakaudesta ja siitä, miten Suomi on muuttunut ja kansainvälistynyt, se on YLEn mielestä vaarallinen elokuva, joka täytyy poistaa muiden Pekka ja Pätkä -elokuvien joukosta ilman mitään kysymyksiä.

Ilmeisesti YLEn päätöksen pitäisi heidän itsensä mukaan jollain tapaa auttaa sukupolvia ja eri taustaisia ihmisiä ymmärtämään paremmin toisiaan. Tapahtunee kuitenkin juuri päinvastoin.

Tervetuloa yhä kahtiajakautuvampaan Suomeen, jossa ymmärrettäväksi tekemisen sijaan louhitaan yhä syvempiä kuiluja – silloinkin, kun olisi mahdollisuus tehdä toisin.

Kansanrintamahallitus, demokratian irvikuva

Näinhän se taas menee. Äänet on annettu ja niukimman mahdollisen enemmistön saanut puolue tekee niillä mitä haluaa. Ensityökseen SDP ohittaa toiseksi ja kolmanneksi suurimman puolueen. Niiden sijasta hallitusta yritetään rakentaa vaalien suurimman ja lähes ainoan häviäjän Keskustan varaan.

Lopputuloksena uudesta nelivuotisesta voi jo ennustaa Keskustan putoavan lähelle 10% kannatusta. Ei kukaan halunnut keskustaa hallitukseen, mutta sinne ahneet menevät, ja kääntävät takkinsa. Moni duunari myös miettii nyt, oliko virhe äänestää SDP:tä? Viikko lisää äänestysaikaa ja puolue olisi ollut vasta toiseksi tai kolmanneksi suurin, mutta nyt Rinne pääsee toteuttamaan velanottopolitiikkansa vasemmiston, vihreiden ja keskustan tuella.

Niin suuri on halu, että epäluottamuslauseen kansalta saanut puolue pitää ottaa mukaan. Pelimerkit ovat siis jo ennen hallitusohjelman tekemistä huonot, ja kaikki paitsi Rinne jo näkevät, että kaudesta tulee Keskustan kanssa vaikea. Vähän kuin siniset kakkonen. Mitään ei opittu viime kauden epädemokraattisista hallitusvalinnoista.

Mitä vasemmistohallitus tarkoittaa sitten käytännössä? Ei ainakaan mitään hyvää yrittämiselle ja todennäköisesti ei työllisyydellekään. Lisää turvapaikanhakijoita otetaan ja sosiaalitukia pidetään yllä vaikka sitten velalla. On toki mahdollista, että työläisten asema kohenee, joskaan en pidättäisi hengitystä. Elämiseen voi tulla kiristyksiä ylimitoitetun ilmastopolitiikan seuraamuksena samaan aikaan kun muut maat pitävät kiinni talouskasvustaan.

Ettei toimintaa kuvaisi paremmin kansanrintaman sijaan Rinteen utopia tai “velkahallitus.”

Modernissa demokratiassa tärkeintä on, että puolue saa haluamansa. Kansan tahto ja ääni on toissijainen. Näin on erkaannuttu vanhasta käytännöstä, jossa suurin häviäjä marssi auliisti oppositioon ja yhteinen hallitusohjelma sorvattiin kasaan kansan valitsemien voittajien toimesta.

Toivottavasti tästä ei tule häviäjien kausi, johon Suomella ei ole varaa.

Yksi asia kuitenkin on varma. Kansanrintamahallitus johtaisi Kokoomuksen ja Perussuomalaisten voittoon seuraavissa vaaleissa ja niitä seuraava hallitus lieneekin sitten oikeistolaisin miesmuistiin.

Hussein al-Taee ja rasismi


Pian vaalien jäleen SDP ilmoitti olevansa arvopuolue ja ettei tee yhteistyötä esimerkiksi perussuomalaisten kanssa puolueiden välisen arvopohjan erilaisuuden takia.

Muutaman päivän päästä selvisi, että SDP:n omistakin riveistä löytyy rasistisia kannanottoja. Hussein al-Taee pyysi vänkyröinnin jälkeen kirjoituksiaan anteeksi, ja ihmiselle suotakoon mahdollisuus muuttua. Tosin on hyvä muistaa, että nyt ei puhuta 10 vuoden vaan parin vuoden takaisista mielipiteistä.

Meillä länsimaisilla on tapana kantaa myyttiä kolonialismin taakasta. Tähän kuuluvat syytökset meistä suomalaisistakin rasistisena kansana. Olisi kuitenkin syytä hyväksyä se tosiasia, että emme siinä suhteessa poikkea mitenkään mistään muustakaan osasta maailmaa. Kolonialismin henkisen taakan kantaminen on turhaa itsensä korottamista. Emme ole niin ainutlaatuisia, olleet enää vuosikymmeniin, jotta meidän tulisi soimata itseämme norsunluutornissa.

Rasismia löytyy joka puolelta maailmaa, ja hyvin paljon Lähi-Idästä, jossa pelkästään uskontokunta jakaa ihmiset hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin, puhumattakaan ihonväristä ja antisemitismistä.

Hussein al-Taeen tapaus on hyvä muistutus siitä, millaisiin asenteisiin moni arabi kasvaa kotonaan ja millaisia arvoja he kantavat mukanaan.

Tämä ei tee rasismista hyväksyttävää, mutta toivottavasti auttaa meitä tulkitsemaan omia arvojamme osana laajempaa ihmisyyttä. Ja SDP:tä arvoineen katsomaan peiliin.

Enbuske miesten väkivallasta

Enbuske ottaa tämän perjantain kolumnissaan kantaa miesten perheväkivaltaan. Kuten hyviin tapoihin kuuluu, toteaa hän väkivallan olevan aina väärin – niin kuin se on – ja sen jälkeen argumentoi asiansa.

Oma huomioni kiinnittyi kolumnin teemaan mediasta oikeudenjakajana. Tämä on totta. Media usein tuo esiin vain yhden näkökulman – joka voi olla tosi tai ei. Oikeusvaltioperiaatteen mukaan oikeuslaitos jakaa tuomiot. Median kohdalla kyse on aina mielipiteestä – sikäli, kun taustalla ei ole oikeudellisesti todennettuja faktoja.

Media kuitenkin usein haastatteluissaan antaa tilaa syytöksille, mutta ei puolustautumiselle niitä vastaan. Lopputuloksena jonkun henkilön ylle heitetään koko hänen elämänsä yksinkertaistava negatiivinen teesi, joka alkaa määritellä hänen olemustaan muiden silmissä.

Klassiseen uutisointiin kuuluu lisäksi miehen esittäminen väkivaltaisena ja nainen uhrina. Tältä osin media huomaamattaan vahvistaa sukupuoleen liittyviä myyttejä.

On hyvä, että perheväkivallasta puhutaan. Samaan aikaan tulisi kuitenkin muistaa, ettei media itsekään voi ainaa tietää kulloisenkin puhujan sanojen totuutta – on kyse sitten miehestä tai naisesta.

Itselläni ei ole syytä epäillä ketään perheväkivallan tiimoilta esiin tulevaa ihmistä. Mutta olen samaa mieltä Enbusken kanssa siitä, ettei median tulisi ottaa itselleen oikeudenjakajan roolia. Sen sijaan pyrkimyksenä tulisi olla kuulla aina kumpaakin osapuolta. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jostain syystä tämä periaate on hylätty tietyntyylisessä uutisoinnissa.

Lopputuloksena valumme kohti yhä rankempaa kategorisoitumista, mikä edelleen kärjistää vastakkainasettelua. Emme opi ymmärtämään ja löytämään ratkaisuja, mutta tuomitsemaan ilman oikeudellisia perusteita.

Naisten jääkiekon “kultamitalit”

Urheilu on julmaa. Se on raakaa. Tappio sattuu, etenkin silloin kun sen kokee johtuvan tuomarivirheestä.

Tuomarien tekemät ratkaisut ovat osa peliä. Lopputulos on niistä huolimatta aina lopullinen. Tähän on miesten urheilussa totuttu, samoin naisten. Omaan mieleeni tulee lukemattomia kyseenalaisia tuomaripäätöksiä, jotka ovat ratkaisseet isojakin asioita.

Nyt jotkut tahot haluavat viestittää, että naisten tulisi saada säälimitali, koska he kokivat vääryyden. Tämä on nähdäkseni naisjääkiekkoilijoiden ja heidän voitonhalunsa silkkaa aliarvostamista. Siirretäänkö naisjääkiekko kategoriaan, jossa urheilun julmuus vesitetään lohdutuskultamitalein, koska kyse on naisista, jotka melkein voittivat ja ettei heille tulisi paha mieli? Ilmassa on varjojuhlan, suoranaisen irvokkaan näytelmän tuntua.

Tämänkaltainen ajattelu ei ainakaan vahvista naisjääkiekon arvostusta, vaan ennemmin vahvistaa siihen kohdistuvia piilosovinistisia ennakkoluuloja naisista urheilijoina.

Median poliittinen vaikuttaminen

On ollut mielenkiintoista seurata Suomen median toimintaa vaalien  jälkeen. Muut puolueet ovat saaneet käydä / valmistautua rauhassa hallitusneuvotteluihin, mutta Suomen toisimmaksi suurimmasta puolueesta on julkaistu lähes joka päivä joku negatiivinen uutinen, joissa puidaan toisinaan jopa kymmenen vuoden takaisia asioita. Huolimatta siitä, mitä kukin on mieltä puolueista ja niiden agendoista on tämä huolestuttava piirre.

Kaikki merkittävät suomalaiset lehdet, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Uusi Suomi ja pienemmässä määrin YLE ovat harrastaneet huomattavan epätasa-arvoista puolueuutisointia. Yhtä hyvin vanhoja asioita voisi kaivella minkä tahansa puolueen osalta. Objektiivisuuden nimissä näin tulisi tehdäkin. Tosin toinen ja parempi vaihtoehto olisi pyrkiä kaikkien puolueiden osalta katsoa tulevaisuuteen, eikä menneisyyteen.

Lehdistön välillä näyttäisi vaikuttavan syvä konsensus ja tietyn suuntainen poliittisen vaikuttamisen ilmapiiri, joka ei millään tapaa ole kansalaisten etu.