Tällä viikolla Twitterissä todistettiin esimerkkiä feministisen identiteettipolitiikan välineistä luoda yhteiskuntaan kaksoisstandardeja sekä vahvistaa myyttiä naisia vainoavista rakenteista.
Keskustelun aloitti Suomen nuorin kansanedustaja, Iiris Suomela, joka on hyväosainen valkoinen nainen. Hän nosti kohun, koska hänen puoluesisartaan kutsuttiin sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Suomela itse – päästyään Yleen puhumaan aiheesta – pohti, miten tytöt näkevät tulevaisuuteensa, prinsessoinako?
Suomela itse käytti ohjelmassa termiä “setämies”. Hän vielä erikseen julisti termin olevan oikeutettu yleistys.
Tämä on feminististä identiteettipolitiikkaa karkeimmillaan. Ihmisiä lokeroidaan mielivaltaisesti eriarvoisiin ryhmittymiin.
Suomela itse (sijais)uhriutui tarjoamalla myytin kaikkia naisia uhkaavista vanhemmista miehistä.
Puretaan kyseistä politiikkaa:
Lontoon Queen Maryn yliopistossa vaikuttava kulttuurin- ja laintutkija Prakash Shah on tehnyt kaksi osuvaa huomiota feministisestä identiteettipolitiikasta:
1. feminism also represents its gradual collapse into identity factions and the capture of power by group members able to capitalise on their identity rather than merit or ability.
Suomeksi: “feminismi edustaa (ideologiana) lyyhistymistä identiteettiryhmiin ja yksilön voimaannuttamista ennemmin heidän identiteettinsä kuin ansioiden tai kykyjen kautta.”
2. As with many Western achievements, feminism also claims that it possesses general truths about human beings.
Suomeksi: “Kuten moni länsimaalainen saavutus, feminismi väittää omaavansa totuuden ihmisyydestä.”
https://www.dailypioneer.com/2018/columnists/feminism-as-retrogressive-identity-politics.html
Suomela käytti termiä setämies, koska halusi kirjoittaa agendalleen tyypillistä narratiivia, jossa on itse sorron uhri ja jossa vastustajiksi määritellään jokin epämääräinen myyttinen rakenne, jota symboloi jokainen valkoihoinen vanhempi mies.
Hän murehtii, miltä tyttöjen tulevaisuus näyttää ja itse käytää termiä “setämies” kuvaamaan kaikkien pienten poikien tulevaisuutta yhteiskunnassa.
Suomela lisäksi toivoi, että hänet nähtäisiin osaamisensa valossa, esimerkiksi verosuunnittelun osalta. Hän ei ole kuitenkaan tuonut esille tätä osaamistaan, vaan sen sijaan käyttää hyödykseen identiteettipolitiikkaa, jossa hänen osaamisensa = identiteetti, eli se, että hän on valkoinen nuori nainen.
Suomela onkin hyvin etuoikeutettu henkilö, ja päätynyt kansanedustajaksi Suomen nuorimpana. Hän on itse asiassa itse todiste siitä, ettei naisille ole enää lasikattoja politiikassa.
—
Feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ei ole vain eri sukupuolten välisestä vastakkainasettelusta. Se jakaa naisiakin parempi- ja vähempiarvoisempiin; niihin keiden etua pitää ajaa, ja keiden ei.
Tästä on puhunut Candice Malcolm. Hän kysyi, miksi feministiaktivistit eivät nousseet Britanniassa puolustamaan pakkoprostituutioon pakotettuja valkoihoisia työväenluokantaustaisia tyttöjä:
Malcolm: “The story of white girls being abused by Muslim immigrants is not exactly the story liberal journalists and feminist activists want to tell.
… For all the outrage and activism stirred up during the #MeToo movement — rich and powerful Hollywood celebrities standing up to rich and powerful Hollywood producers — today’s feminists are disturbingly quiet over a sex grooming scandal involving lower class British girls.”
https://torontosun.com/opinion/columnists/malcolm-identity-politics-overtake-feminist-movement
Myös Suomessa esimerkki hyväosaisten naisten hiljaisuudesta nähtiin Oulun tapahtumien yhteydessä. Feministiaktiivit eivät nousseet puolustamaan alaikäisten hyväksikäytettyjen tyttöjen oikeuksia suhteessa vierasmaalaisiin miehiin. Edelleen sama toistui, kun maahanmuuttajataustaiset naiset nostivat mediassa esiin Suomessa rehottavan kunniaväkivallan kulttuurin.
Suomelan ja muiden aktivistien Twitter-tilit olivat hiljaa.
Tämä johtuu siitä, että feministinen identiteettipolitiikka on olemukseltaan eriarvoistava suuntaus, joka pyrkii hyödyttämään suhteellisen pientä joukkoa.
Oheinen ruutukaappaus on tekstistä, jossa vihreitä edustava kuntapoliitikko jakaa ihmisiä heihin, ketkä saavat puhua ja ketkä eivät. Feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ei ole toisin sanoen tasa-arvon tuomisesta yhteiskuntaan, vaan oman vallan lisäämisestä. Eri mieltä olevia naisia kehotetaan pitämään suunsa kiinni ja heidät asemoidaan seksuaalisesti.
Feministinen identiteettipolitiikka kiinnittää huomion nimenomaan identiteettiin, jossa tietty identiteetin määritelmä on kaiken suojelun keskipisteenä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että somekohu nostetaan ja uhriudutaan, kun hyväosaista valtaväestön ministeriä ( valkoihoista naista) kutsutaan sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Toista, “väärästä” koulukunnasta tulevaa tasa-arvoa ajavaa naispoliitikkoa voidaan samalla pitää “sarkastisesti” pantavana.
Feministinen identiteettipolitiikka ei kestä myöskään vierasmaalaisuutta, koska silloin kysymys tasa-arvosta siirtyisi muualle, paljon oikeampaan kohteeseen.
Monnica T. Williams on kirjoittanut tämän sanoiksi:
Understanding White Feminism
it is a racist ideology that claims to speak for all women while ignoring the needs of women of color and suppressing our voices
T. Williams
Kaikki kunnia kyseiselle “jääprinsessalle” Maria Ohisalolle, joka itse ei lähtenyt mukaan uhriutumiseen. (Hämmentävää kyllä, yleensä aina niin asiakeskeinen Li Andersson lähti).
Olen myös varma, että Suomelalta löytyy muutakin osaamista kuin kaksoisstandardien luominen yhteiskuntaan.
Ajan kysymys on, minä päivänä feministisen identiteettipolitiikan kupla puhkeaa. Keskustelua siitä käydään jo muualla maailmassa.
Toivottavasti pian, koska vasta feministisen identiteettipolitiikan luotsaaman vastakkainasettelun taittuessa, pääsemme aidosti puhumaan saman arvoisista ihmisistä.
Rivien välistä -media 