Viikko intersektionaalista feminismiä paljasti vihervasemmistossa kytevän rasismin

Intersektionaalinen feminismi halutaan esitellä kauniina isminä. Se ottaa huomioon yksilön kokonaisuutena pyrkien mm. löytämään häneen vaikuttavat syrjinnän rakenteet.

Viime viikkoina kuitenkin nähtiin, miten intersektionaaliseen feminismiin keskeisesti liittyvää identiteettipolitiikkaa käytetään itse asiassa kertomaan miten etnisesti tai ihonvärinsä mukaan profiloidun henkilön täytyy ajatella ja mitä hän saa ilmaista itsestään.

Oikeastaan identiteettipolitiikkaa käytettiin välineenä hiljentämiseen.

Tämä alkoi, kun kurditaustainen, 5 vuotiaana pakolaisleiriltä Suomeen muuttanut Seida Sohrabi kirjoitti ansiokkaan kolumnin, joka rikkoo vihervasemmiston huolella rakentamaa myyttiä siitä, että jokainen maahanmuuttaja Suomessa voi olla vain uhri.

Seida kirjoittaa mm.

Olen muutaman vuoden ajan törmännyt moniin uusiin sanoihin, joista en lainkaan pidä. Olen törmännyt kielenkäyttöön, jossa vähemmistön edustajia uhriutetaan ja jossa sanat saavat uuden merkityksen.

Intersektionaalista feminismiä viljelevät näkevät ongelmia vähäpätöisissä asioissa, mutta eivät halua tikullakaan koskea aitoihin ongelmiin ja niiden sivuvaikutuksiin. Niiden kohdalla vahvistetaan sortoa ja alistamista sen sijaan, että puututtaisiin ja myönnettäisiin ongelma.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006558259.html

Koska Seida ei suostunut hänelle määrättyyn uhri-identiteettiin, koki osa vihervasemmistoa hänen mielipiteensä uhkana.

Alkoi vähättely ja panettelu, joka tiivistyy näihin Vasemmistonuorten puheenjohtajan sanoihin:

Kuten on niin yleistä vasemmistopiireissä, kohdistettiin hyökkäys vastapuolen identiteettiin. Käytettiin termejä, kuten “tekopyhä”, “white passing” ja “good immigrant”. Oleellista on, että näillä termeillä haluttiin kieltää toisen henkilön oikeus puhua.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh jopa tviittasi, ettei ole OK, että Seidan kaltainen vaikuttaja pystyy ilmaisemaan itseään.

Huomionarvoisesti, asemoituaan Seidan “white passing” -henkilöksi, alkoi vasemmistonuorten puheenjohtaja syrjiä tätä. Hän itse asemoi Seidan tiettyyn identiteetin luentaan, minkä jälkeen esitti, että kaikki mitä Seida sanoo, johtuu tästä identiteetistä. Seidan oma persoona, omat kokemukset ja omat mielipiteet lakkasivat näin olemasta valideja. Asian voi ilmaista niinkin, että Seida haluttiin dehumanisoida.

Ei ihme, sillä jos kaikkia suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuneita maahanmuuttajia kiellettäisiin ilmaisemasta itseään, jäisi jäljelle vain vasemmiston ylläpitämä rasistinen narratiivi. Sen mukaan jokainen maahanmuuttaja saa kokea itsensä – etnisen taustansa ja/tai ihonvärinsä – takia ainoastaan uhrina.

Vihervasemmisto toivoo kenties maailmaa, jossa he voivat ylhäältä päin jaotella ihmisiä ja kolonialistien tavoin määritellä heidän yhteiskunnallisen asemansa. He eivät halua eheyttää maahanmuuttajaa, vaan asemoida tämän yhteiskunnalliseksi välineeksi.

Tämän takia yhteiskuntaan tarvitaan monenlaisia ääniä.

Etninen identiteetti tai ihonväri ei saa olla syy rajoittaa kenenkään henkilön mielipiteenvapautta.

Päinvastoin.

Myös maahanmuuttajataustaisten tulee saada kertoa menestyksestä ja rakkaudestaan suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Husu ja keksitty välineellinen rasismi

Suomessa on “rasismia”. Se ei ole mikään uutinen. Itse asiassa jokaisessa maailman valtiossa on rasismia, ja erityisen paljon sitä löytyy Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolisista valtioista, kuten Somaliasta. Se on kuitenkin kokonaan toinen tarina.

Onko Suomi kuitenkaan niin rasistinen maa kuin esim. vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja ilmeisesti nykyään myös SDP haluavat meille uskotella?

Osa “suomalaisesta rasismista” saattaa olla keksittyä.

Tästä saatiin äskettäin esimerkki, kun sosiaalidemokraattinen poliitikko Husu Hussein jäi kiinni valheesta. Hän väitti jättäneensä rasistisia solvauksia syytäneen (ilmeisesti suomalaisen) henkilön moottoritien varteen. Pian kävi selväksi, ettei mitään tällaista ollut tapahtunut.

https://yle.fi/uutiset/3-11062596

Alkuun näytti, että Husu olisi aidosti pahoillaan tarkoituksenmukaisesta valehtelustaan. Iltasanomien haastattelussa mies kuitenkin kieltäytyi sittenkään ottamaan sanoistaan vastuuta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006304024.html

Sen sijaan hän valehteli siitä, ettei ollut valehdellut.

Onkin perusteltua kysyä:

  1. Mitä jos Husun työnantaja ei olisi tuonut tositapahtumia julkisuuteen? Olisiko mikään lehti tutkinut Husun väitettä, vai oliko se jätetty “totuutena” ilmoille.
  2. Kuinka suuri osa muista rasismitarinoista on keksittyä?

Tiettyjen vasemmistohenkisten puolueiten ja tahojen dialogiin kuuluu oleellisena osana identiteettipolitiikka. Sen päämääränä on rakentaa ihonväriin perustuvaa vastakkainasettelua. Myös keskityt tarinat rasistisista kohtaamisista pyrkivät vahvistamaan tätä vastakkainasettelua.

Kuten olemme huomanneet, vastakkainasettelun syventymisellä puolestaan pyritään tuomaan yhteiskuntaan kansalaisten oikeuksia rajoittavia lakeja.

Tällä hetkellä vaarassa ovat niin sanavapaus, uskonnonvapaus ja omantunnonvapaus.

Vielä huolestuttavampi on pyrkimys tehdä lainsäädännöstä taannehtivaa.

Vaikka Husun tapaus saattaakin vaikuttaa (anteeksi vain) tyhmältä toilailulta, on se myös ilmentymä niistä mekanismeista, joilla vastakkainasettelun kautta pyritään oikeuttamaan kansalaisten oikeuksien rajaamista.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että keinoksi pyrkimyksen saavuttamiseksi käyvät myös valheet.

Tapaus 007, kuinka YLE pyrki manipuloimaan lukijoitaan

Tällä viikolla “kohistiin” siitä, kuinka tulevassa Bond-elokuvassa 007 on tummaihoinen nainen.

Moni julkaisu tarjosi uutisen harhaanjohtavalla clickbait-otsikolla. Esimerkiksi YLE otsikoi uutisensa: Bond-leffat harppaavat kerralla nykyaikaan: seuraava 007 on tummaihoinen nainen.

Tarkoituksellisen harhaanjohtavalla otsikolla haluttiin tarjota lukijoille ajatus, jonka mukaan valkoisen maskuliinisen miehen väistyminen on tulevaisuuden tavoite, samoin hänen korvaamisensa naisella.

Kyse on YLEn harjoittamasta feministisestä identiteettipolitiikasta.

https://yle.fi/uutiset/3-10877850

Miesten (ja naisten) fantasia alfauroksesta halutaan rikkoa.

Todellisuudessa James Bond tulee olemaan kuitenkin yhä James Bond, oma charmikas seksistinen itsensä, johon naiset lankeavat. Tämän on vahvistanut YLEn uutisessa feminismiinkin linkitetty käsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge. Ainoa uusi asia on, että seuraavassa Bond-elokuvassa tummaihoinen nainen kantaa hänen koodinimeään – ainakin jonkin aikaa – Bondin viettäessä eläkepäiviään.

Alfauros ei ole katoamassa mihinkään, ja tulee säilyttämään asemansa miesten ja naisten ihailun kohteena myös tosielämässä.

Asian voi kääntää niinkin, että YLEn tekemä clickbait otsikointi edusti omanlaistaan “tosi” feministeille tarkoitettua viihdettä, jossa naiset korvaavat miehet joka osa-alueella ja jopa miesten unelmointi machoilusta ja naisten iskemisestä saatetaan negatiiviseen valoon.

Otsikkoa lukiessaan “tosi” feministi saattoi ottaa popcornit esille ja haaveilla otsikon aiheuttamasta mielipahasta – siis omassa mielen sisäisessä fantasiassaan.

Kyse oli siis taas kerran feministisestä identiteettipolitiikasta, jossa kaiken lisäksi tummaa ihonväriä käytetään lyömäaseena. Otsikko ei ollut esimerkiksi: “Lashana Lynch näyttelee seuraavaa 007:ää”, vaan esiin nostettiin ainoastaan kyseisen näyttelijän sukupuoli ja ihonväri.

Tämä on tyypillistä punavihreän kuplan harrastamaa piilorasismia, jossa tummaa ihonväriä käytetään välineenä diversiteetin luomisessa.

Uutisoinnin todellisia motiiveja voi lopulta vain arvailla.

Otsikko olisi voinut olla esimerkiksi myös: maskuliininen James Bond kestää aikaa, ja tulee taas, joka lienisi ollut lähempänä totuutta.

Mutta liian karvas YLEn toimitajalle Paula Tiessalolle.

Perjantaipulla: prinsessa ja setämies

Tällä viikolla nähtiin Twitterissä esimerkki feministisen identiteettipolitiikan tavasta luoda yhteiskuntaan kaksoisstandardeja sekä vahvistaa myyttiä vainoavista rakenteista.

Keskustelun loi Suomen nuorin kansanedustaja, joka on hyväosainen valkoinen nainen, Iiris Suomela. Hän nosti kohun, koska hänen puoluesisartaan kutsuttiin sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Suomela itse – päästyään Yleen puhumaan aiheesta – pohti, miten tytöt näkevät tulevaisuuteensa, prinsessoinako?

(kuvassa nykysatujen “uhri”, jääprinsessa, myymässä tulevaisuutta tytöille. Itse asiassa modernissa narratiivissa jääprinsessat nähdään vahvoina ja toiminnallisina naishahmoina. Mistä lie 40 vuoden takaa mielensäpahoittajat hakivat oman narratiivinsa.)

Samassa keskustelussa Suomela itse käytti termiä “setämies”. Hän vielä erikseen julisti termin olevan oikeutettu yleistys.

Tämä on feminististä identiteettipolitiikkaa karkeimmillaan – siinä ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ryhmittymiin.

Suomela itse (sijais)uhriutui, ja sen tehtyään tarjosi myytin häntä uhkaavasta vallan rakenteesta.

Puretaan kyseistä politiikkaa:

Lontoon Queen Maryn yliopistossa vaikuttava kulttuurin- ja laintutkija Prakash Shah on tehnyt kaksi osuvaa huomiota feministisestä identiteettipolitiikasta:

1. feminism also represents its gradual collapse into identity factions and the capture of power by group members able to capitalise on their identity rather than merit or ability.

Eli: “feminismi edustaa (ideologiana) lyyhistymistä identiteettiryhmiin ja yksilön voimaannuttamista ennemmin heidän identiteettinsä kuin ansioiden tai kykyjen kautta.”

2. As with many Western achievements, feminism also claims that it possesses general truths about human beings.

Eli: “Kuten moni länsimaalainen saavutus, feminismi väittää omaavansa totuuden ihmisyydestä.”

https://www.dailypioneer.com/2018/columnists/feminism-as-retrogressive-identity-politics.html

Ei ole sattumaa, että Suomela käytti termiä setämies. Hän loi agendalleen tyypillistä narratiivia, jossa on itse sorron uhri ja jossa vastustajiksi määritellään jokin epämääräinen myyttinen rakenne, jota symboloi valkoinen (vanhempi) mies.

On kohtuu banaalia murehtia sitä, miltä tyttöjen tulevaisuus näyttää, kun yhtä poliitikkoa kutsutaan kolumnissa jääprinsessaksi. Kun samaan aikaan itse käytää termiä “setämies” kuvaamaan kaikkien pienten poikien tulevaisuutta yhteiskunnassa.

Suomela myös toivoi, että hänet nähtäisiin osaamisensa valossa, esimerkiksi verosuunnittelun osalta. Hän ei ole kuitenkaan tuonut esille tätä osaamistaan, vaan sen sijaan käyttää hyödykseen identiteettipolitiikkaa, jossa hänen osaamisensa = identiteetti, eli se, että hän on valkoinen nuori nainen.

Suomela onkin hyvin etuoikeutettu henkilö, ja päätynyt kansanedustajaksi Suomen nuorimpana. Hän on itse asiassa itse todiste lasikattojen katoamisesta.

Toiseksi on syytä huomioida, ettei feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ole vain eri sukupuolten välisestä vastakkainasettelusta. Feministinen identiteettipolitiikka jakaa myös naisia parempi- ja vähempiarvoisempiin; niihin keiden etua pitää ajaa, ja keiden ei.

Tästä huomautti vuosi sitten muun muassa Candice Malcolm. Hän pohti sitä, miksi feministiaktivistit eivät nousseet Britanniassa puolustamaan pakkoprostituutioon pakotettuja valkoihoisia työväenluokantaustaisia tyttöjä:

Malcolm: “The story of white girls being abused by Muslim immigrants is not exactly the story liberal journalists and feminist activists want to tell.

For all the outrage and activism stirred up during the #MeToo movement — rich and powerful Hollywood celebrities standing up to rich and powerful Hollywood producers — today’s feminists are disturbingly quiet over a sex grooming scandal involving lower class British girls.”

https://torontosun.com/opinion/columnists/malcolm-identity-politics-overtake-feminist-movement

Myös Suomessa esimerkki hyväosaisten naisten hiljaisuudesta nähtiin Oulun tapahtumien yhteydessä. Feministiaktiivit eivät nousseet puolustamaan alaikäisten hyväksikäytettyjen tyttöjen oikeuksia suhteessa vierasmaalaisiin miehiin. Edelleen sama toistui, kun maahanmuuttajataustaiset naiset nostivat mediassa esiin Suomessa rehottavan kunniaväkivallan kulttuurin.

Suomelan ja muiden aktivistien Twitter-tilit olivat hiljaa.

Tämä johtuu osittain siitä, että feministinen identiteettipolitiikka on olemukseltaan eriarvoistava suuntaus, joka pyrkii hyödyttämään suhteellisen pientä joukkoa.

Oheinen ruutukaappaus on tekstistä, jossa vihreitä edustava kuntapoliitikko jakaa ihmisiä heihin, ketkä saavat puhua ja ketkä eivät. Feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ei ole toisin sanoen tasa-arvon tuomisesta yhteiskuntaan, vaan oman vallan lisäämisestä. Eri mieltä olevia naisia kehotetaan pitämään suunsa kiinni ja heidät asemoidaan seksuaalisesti.

Feministinen identiteettipolitiikka kiinnittää huomion nimenomaan identiteettiin, jossa tietty identiteetin määritelmä on kaiken suojelun keskipisteenä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että somekohu nostetaan ja uhriudutaan, kun hyväosaista valtaväestön ministeriä ( valkoihoista naista) kutsutaan sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Toista, “väärästä” koulukunnasta tulevaa tasa-arvoa ajavaa naispoliitikkoa voidaan samalla pitää “sarkastisesti” pantavana.

Vastaavasti feministinen identiteettipolitiikka ei kestä vierasmaalaisuutta tai vierasmaalaisia lähtökohtia, koska se siirtäisi kysymyksen tasa-arvosta muualla, paljon oikeampaan kohteeseen.

Monnica T. Williams tiivisti taannoin asian sanoin:

Understanding White Feminism

it is a racist ideology that claims to speak for all women while ignoring the needs of women of color and suppressing our voices

T. Williams

https://chacruna.net/how-white-feminists-oppress-black-women-when-feminism-functions-as-white-supremacy/

Kaikki kunnia kyseiselle “jääprinsessalle” Maria Ohisalolle, joka itse ei lähtenyt mukaan uhriutumiseen. (Hämmentävää kyllä, yleensä aina niin asiakeskeinen Li Andersson lähti).

Olen myös varma, että Suomelalta löytyy muutakin osaamista kuin kaksoisstandardien luominen yhteiskuntaan.

Onkin vain ajan kysymys, milloin feministisen identiteettipolitiikan kupla puhkeaa. Keskustelua siitä käydään jo muualla maailmassa.

Toivottavasti pian, sillä vasta kun feministisen identiteettipolitiikan luotsaama vastakkainasettelu taittuu, pääsemme aidosti puhumaan saman arvoisista ihmisistä.