Näkökulma: Yle vahvisti tutkijoiden halua huudella suomalaisia kolonialisteiksi – Akseli Kongossa

Tultaessa 2000-luvulle, oli akateeminen historiantutkimus ajautunut kriisiin.

Klassinen ajatus primäärilähteiden tarjoamasta aktuaalista tiedosta oli haastettu. Postmodernissa historiakirjoituksessa tilaa sai ajatus historialähteiden tulkinnanvaraisuudesta. Radikaaleimmillaan tämä tarkoitti historiankirjoituksen muuttumista silkoiksi mielipiteiksi. Jokainen tutkija saattoi perustella oman historiakuvansa.

Hyvänä esimerkkinä historiantutkimuksen kriisin lopputuloksesta toimii toimittaja Mikko Pesosen koostaman artikkeli dokumentaristi Jouko Aaltosen ja historioitsija Seppo Sivosen kirjoittamasta teoksesta Kongon Akseli. Suomalaiset ja skandinaavit kolonialismin rakentajina.

https://yle.fi/uutiset/3-12318328

Ensimmäinen ongelma löytyy tekijöistä

Jouko Aaltonen on pitkänlinjan dokumenttielokuvien ohjaaja. Toisin kuin katsoja monesti haluaisi itselleen uskotella, ei dokumenttielokuva ole katselmus aitoon elämään, vaan käsikirjoittamisen ja leikkaamisen avulla koostettu kuviteltu tapahtumasarja. Ohjaaja koostaa valitsemastaan lähdemateriaalista haluamansa näköisen tarinan.

Jouko Aaltonen on oman agendansa myymisen ammattilainen, moderni versio klassisesta yskänlääkekauppiaasta, joka manipuloi lähdemateriaalia näyttämään siltä, mitä haluaa.

Tämä käy ilmi hyvin Kongon Akseli -kirjasta kertovasta artikkelista.

Aaltosen ja Sivosen myyntituote ovat suomalaiset kolonialistit, oli todisteita tai ei. Ja koska he eivät löydä todisteita, päätyvät he liittämään kuvaamiinsa henkilöihin rankkoja yleistyksiä. Suomalainen konemieskin muuttuu kolonialistiksi pelkästään vaihtamalla asuinmaataan.

Edellisessä teoksessaan Orjia ja isäntiä Aaltonen ja Sivonen päätyivät – jälleen Ylen artikkelin mukaan – julistamaan suomalaisia siirtomaaherroiksi, joiden aateliskodeissa juotiin teetä posliinikupeista silkkimekossa jo 1700-luvulla. Posliini, silkki ja tee tuotiin Suomeen Kiinasta. Emme eläneet omassa kuplassamme vain suomalaisia tuotteita hyödyntäen.

https://yle.fi/uutiset/3-11017023

Kiiltokuvamainen, rasismilla höystetty läpileikkaus 1700-luvun aatelitalosta on tarkoituksenmukainen, eikä vastaa kuvaa todellisesta Suomessa, jossa elettiin köyhyydessä ja kahden suurvallan puristuksessa sekä toisinaan Venäjän terrorin kohteena. Suomesta vietiin maailmalle lisäksi huomattava määrä orjia, aina Afrikan pohjoisosiin saakka.

(Suuri osa suomalaisista eri pienissä, ahtaissa taloissa. Elämä oli kovaa työtä ja lapset lähtivät usein maailmalle paremman toivossa.)

Myytävänä ehdollistumia

Käärmekauppiaana Jouko Aaltonen ei ole edes kovin hyvä. Katsotaan, mitä taustatietoja Ylen artikkeli tarjoaa Akselista.

Akseli:

a) Lähti Suomesta Kongoon petyttyään rakkauteen ja päätyi töihin jokilaivalle

b) Oli lainannut kirjastosta Afrikka-kirjoja

c) Pohti päiväkirjoissaan mustien huonoa kohtelua

Kovin vähän faktoja kattavan henkilökuvan luomiseksi. Jouko Aaltonen päätyy kuitenkin nostamaan sormensa ilmaan ja julistamaan: Akseli Leppänen oli kolonialisti ja rasisti, mutta niin olivat kaikki muutkin

Ehkä silmiinpistävin Ylen artikkelin kohta on se, jossa todetaan, ettei todisteita suomalaisten (jokilaivan konemiestenkään) osallistumisesta kongolaisten tappamiseen saati kiduttamiseen ole edes olemassa.

Artikkelin ja Aaltosen ainoa implikaatio Akselin rasismille ja kolonialismille on, että hän lähti töiden perässä Kongoon petyttyään rakkauteen. Mysteeriksi jää sekin, miten Akselin elämänvalinta mahdollistaa kaikkien muiden leimaamisen.

Aaltosen ainoa fakta rasismista on hänen oma väittämänsä. Kolonialisti Akseli puolestaan on, koska hän oli töissä jokilaivalla.

Tarkastellaan Aaltosen ajatuksenjuoksua fiktiivisen esimerkin kautta:

Kongosta Suomeen saapuu työn perässä Abdum Muhan, joka päätyy Wolt-kuskiksi. Aaltosen historiankirjoituksessa Abdum muuttuu kapitalistiksi, pyörittäähän hän Wolt-kuskina kapitalismin rattaita.

Tällaisessa historiankirjoituksessa menneisyyden – ja nykyisyyden yksilöitä – käsitellään tutkijan tarjoamien ennakkoasenteiden kautta.

Samalla Akseliin käytetyllä yleistämisen kaavalla voidaan esittää lähes loputon määrä erilaisia väitteitä eri ihmisistä sen perusteella, missä he ovat töissä ja minkä kulttuurin parissa he toimivat. Lopulta sillä, mitä Akseli tai Abdum itse ajattelivat tai mitkä heidän motiivinsa olivat, ei ole mitään merkitystä.

Historiantutkimusta vai wokefantasiaa?

Aaltosen ja Sivosen teosta tulisikin rehellisyyden nimissä käsitellä fiktiivisenä wokefantasiana. Kyseisessä genressä länsimaalainen valkoinen mies otetaan kohteeksi ja erilaisin aasinsilloin häneen yhdistetään rasismia alkaen klassisesta musiikista ja päätyen ensimmäiseen apinaihmiseen.

(Aaltosen logiikalla työnperässä Suomeen tuleva Wolt-kuski muuttuu kapitalistiksi, koska osallistuu maailmantalouden pyörittämiseen.)

Historiaa tulisi kuitenkin tulkita omana kulttuurinaan omine arvoineen. Aika on etäisyys, joka estää meitä ymmärtämästä menneisyyden nykyajasta erillisiä motiiveja sekä ajatuskulkuja. Vain epärehellinen tutkija väittää tietävänsä menneisyyden ihmisten tavan ajatella.

Juuri tätä Jouko Aaltonen kuitenkin tekee.

Tutkijoilla on missio

Kuten alussa totesimme, ajautui historiakirjoitus 2000-luvulle tultaessa kriisiin, mutta tässä tapauksessa se on myös etumme.

Kun ymmärrämme kenen tahansa voivan rakentaa menneisyyttä omia arvojaan vastaavia rekonstruointeja, voimme paremmin arvottaa eri ihmisten tekemiä rakennelmia.

Omissa silmissäni Aaltosen ja Sivosen kyhäelmä – Ylen artikkelin pohjalta – on kuin heikosti perusteltu missio.

Artikkeli kertoo oikeastaan enemmän tutkijoista itsestään kuin tutkimuksen kohteesta Akselista. Jos Ylen artikkelin vääntäisi akateemiseksi tutkimuskysymykseksi, voisi se olla: millainen mies julistaa menneisyyden miehen rasistiksi, esittämättä todisteita?

(Afrikkalaiset myivät mielellään toisiaan orjiksi. Heillä oli merkittävä rooli orjakaupan synnyssä ja jatkumisessa.)

Huomaan Aaltosen ja Sivosen olevan missiolla. Heidän muutaman vuoden välein ilmestyvät teoksensa sisältävät lennokkaita väitteitä suomalaisista kolonialisteina, mutta mitään konkreettista laajaa kuvaa he eivät onnistu rakentamaan. Fiktiivisten ajatusjuoksujen sijaan, tulisi heidän tutkia ennemmin afrikkalaisia kolonialismin mahdollistajina, pitiväthän afrikkalaiset itse orjakauppaa yllä myymällä vierasheimojen jäseniä kaikille halukkaille. Ilman afrikkalaisten omaa toimintaa, ei orjakaupalla olisi ollut mittavia edellytyksiä.

Itse asiassa tummaihoisiin maanmiehiään myyviin veijareihin verrattuna, luonnehtisivat Akselia kolonialistin sijaan rehellisemmin sanat: hän oli sydämeltään lupsakka, paikallisiin mustiin orjakauppiaihinkin verrattuna varsin mukava mies. Mistä lie omista kokemuksistaan löysi Akseli Lappeenrannasta poikkeuksellisen empatiansa jopa afrikkalaisia kohtaan.

https://www.bbc.com/news/world-africa-53444752

HS:n toimittaja maalitti amerikkalaisteiniä valheellisin perustein, milloin hän pyytää anteeksi?

Suomessa on huolestuttavissa määrin lisääntynyt agendajournalismi. Sille ominaisesti toimittajalla on ennakkoasenne yhteiskuntaa kohtaan. Hän kirjoittaa kommenttinsa ja uutisensa palvelemaan tätä agendaa.

Tässä tapauksessa HS:n toimittaja levitti sanomaansa uutisoimalla valheita.

Vuoden 2019 alkupuolella levisi video, jossa Trumpia kannattava poikajoukko näyttää pilkkaavan Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaita.

Media niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa riensi syyttämään poikia ja etenkin yhtä heistä – Nicholas Sandmannia – rasisteiksi.

Suomessa Helsingin Sanomien toimittaja Ville Similä kirjoitti mm. seuraavaa:

“Nuori poika seisoo aivan miehen edessä, katsoo tätä silmiin ja hymyilee pilkallisesti.”

“Vieressä koulutoverit hyppivät ja huutavat ”build that wall”, rakentakaa muuri.”

“Poikien käytöstä Phillipsiä kohtaan on vaikea kuvailla muuksi kuin puhtaaksi ilkeydeksi. Muuta motiivia ei ole kuin puolustuskyvyttömän miehen nöyryyttäminen joukolla.”

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005971840.html

Samankaltaisia väittämiä esittivät lukuisat amerikkalaismediat.

Sitten paljastui toinen video ja uusia näkökulmia tapahtumiin. Ne osoittivat, ettei poikien tai Sandmannin toiminnassa ollut mitään rasistista.

Pojat odottivat nähtävyyksien jälkeen bussimatkaa takaisin kotiin. Sandmann astui eri osapuolien väliin lieventääkseen jännitettä. Hän hymyili osoittaakseen, ettei ole aggressiivinen.

Selvisi myös, että tilanne alkoi eskaloitua tummaihoisten “Israelin jälkeläisten” pilkatessa poikia. Missään videossa ei kuulla poikien huutavan sanaakaan muurista.

https://edition.cnn.com/2019/01/21/us/maga-hat-teens-native-american-second-video/index.html

Lopulta tappouhkauksia median toiminnan seurauksena vastaanottanut Sandmann haastoi ison joukon amerikkalaismedioita oikeuteen – ja voitti.

(artikkeli jatkuu insertin jälkeen)

Kaikki häntä vastaan esitetyt syytökset olivat valheellisia.

Viimeisimpänä The Washington Post kiirehti sopimaan pojan kanssa vaateen 250 miljoonan dollarin korvauksista:

https://edition.cnn.com/2020/07/24/media/washington-post-sandmann-settlement-lawsuit/index.html

Samoin valhetta ovat yllä mainitut HS:n toimittajan Ville Similän esittämät väitteet. Ne ovat tarkoituksellista agendajournalismia, jossa Similä kirjoittaa tapahtumista niin kuin toivoi niiden menevän – ei sen pohjalta, mitä oikeasti tapahtui.

Tämä on vain yksi esimerkki muun muassa HS:n sivuillaan sallimasta punavihreästä agendajournalismista ja propagandasta, jossa pääosin punavihreät toimittajat eivät pyri selvittämään totuutta, vaan rientävät heittämään kiviä ja syyttämään ihmisiä rasisteiksi.

Jokainen voi itse päätellä, miten hyvin tämänkaltainen journalismi palvelee lukijoita. Ja miten se vääristää kuvaa yhteiskunnasta.

Vähin mitä HS ja Similä voisivat tehdä on pyytää anteeksi, jos ei keneltäkään muilta niin lukijoiltaan.

Suomalaisilla on oikeus vaatia uutisjournalismilta korkeampaa tasoa.

Sekä toimittajilta tosiasioiden kertomista.

Viikko intersektionaalista feminismiä paljasti vihervasemmistossa kytevän rasismin

Intersektionaalinen feminismi halutaan esitellä kauniina isminä. Se ottaa huomioon yksilön kokonaisuutena pyrkien mm. löytämään häneen vaikuttavat syrjinnän rakenteet.

Viime viikkoina kuitenkin nähtiin, miten intersektionaaliseen feminismiin keskeisesti liittyvää identiteettipolitiikkaa käytetään itse asiassa kertomaan miten etnisesti tai ihonvärinsä mukaan profiloidun henkilön täytyy ajatella ja mitä hän saa ilmaista itsestään.

Oikeastaan identiteettipolitiikkaa käytettiin välineenä hiljentämiseen.

Tämä alkoi, kun kurditaustainen, 5 vuotiaana pakolaisleiriltä Suomeen muuttanut Seida Sohrabi kirjoitti ansiokkaan kolumnin, joka rikkoo vihervasemmiston huolella rakentamaa myyttiä siitä, että jokainen maahanmuuttaja Suomessa voi olla vain uhri.

Seida kirjoittaa mm.

Olen muutaman vuoden ajan törmännyt moniin uusiin sanoihin, joista en lainkaan pidä. Olen törmännyt kielenkäyttöön, jossa vähemmistön edustajia uhriutetaan ja jossa sanat saavat uuden merkityksen.

Intersektionaalista feminismiä viljelevät näkevät ongelmia vähäpätöisissä asioissa, mutta eivät halua tikullakaan koskea aitoihin ongelmiin ja niiden sivuvaikutuksiin. Niiden kohdalla vahvistetaan sortoa ja alistamista sen sijaan, että puututtaisiin ja myönnettäisiin ongelma.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006558259.html

Koska Seida ei suostunut hänelle määrättyyn uhri-identiteettiin, koki osa vihervasemmistosta hänen mielipiteensä uhkana.

Alkoi vähättely ja panettelu, joka tiivistyy näihin Vasemmistonuorten puheenjohtajan sanoihin:

Kuten on niin yleistä vasemmistopiireissä, kohdistettiin hyökkäys vastapuolen identiteettiin. Käytettiin termejä, kuten “tekopyhä”, “white passing” ja “good immigrant”. Oleellista on, että näillä termeillä haluttiin kieltää toisen henkilön oikeus puhua.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh jopa tviittasi, ettei ole OK, että Seidan kaltainen vaikuttaja pystyy ilmaisemaan itseään.

Huomionarvoisesti, asemoituaan Seidan “white passing” -henkilöksi, alkoi vasemmistonuorten puheenjohtaja syrjiä tätä. Hän itse asemoi Seidan tiettyyn identiteetin luentaan, minkä jälkeen esitti, että kaikki mitä Seida sanoo, johtuu tästä identiteetistä. Seidan oma persoona, omat kokemukset ja omat mielipiteet lakkasivat näin olemasta valideja. Asian voi ilmaista niinkin, että Seida haluttiin dehumanisoida.

Ei ihme. Jos kaikkia suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuneita maahanmuuttajia kielletään ilmaisemasta itseään, jää jäljelle vain vasemmiston ylläpitämä rasistinen narratiivi. Sen mukaan jokainen maahanmuuttaja saa kokea itsensä – etnisen taustansa ja/tai ihonvärinsä takia – ainoastaan uhrina.

Vihervasemmisto toivoo maailmaa, jossa he voivat ylhäältä päin jaotella ihmisiä ja kolonialistien tavoin määritellä heidän yhteiskunnallisen asemansa. He eivät halua eheyttää maahanmuuttajaa, vaan asemoida tämän yhteiskunnalliseksi välineeksi.

Tämän takia yhteiskuntaan tarvitaan monenlaisia ääniä.

Etninen identiteetti tai ihonväri ei saa olla syy rajoittaa kenenkään henkilön mielipiteenvapautta.

Päinvastoin.

Erityisesti maahanmuuttajataustaisten tulee saada kertoa menestyksestä ja rakkaudesta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Hussein al-Taee ja rasismi

Pian vaalien jäleen SDP ilmoitti olevansa arvopuolue ja ettei tee yhteistyötä esimerkiksi perussuomalaisten kanssa puolueiden välisen arvopohjan erilaisuuden takia.

Muutaman päivän päästä selvisi, että SDP:n omistakin riveistä löytyy rasistisia kannanottoja. Hussein al-Taee pyysi vänkyröinnin jälkeen kirjoituksiaan anteeksi, ja ihmiselle suotakoon mahdollisuus muuttua. Tosin on hyvä muistaa, että nyt ei puhuta 10 vuoden vaan parin vuoden takaisista mielipiteistä.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/hussein-al-taee-sai-anteeksiannon-sdpn-eduskuntaryhmalta-ei-rangaistusta-eihan-tama-ole-mennyt-seuraamuksetta/f04808d6-e299-374a-8a8d-cddbd6470c25

Meillä länsimaisilla on tapana kantaa myyttiä kolonialismin taakasta. Tähän kuuluvat syytökset meistä suomalaisistakin rasistisena kansana. Olisi kuitenkin syytä hyväksyä se tosiasia, että emme siinä suhteessa poikkea mitenkään mistään muustakaan osasta maailmaa. Kolonialismin henkisen taakan kantaminen on turhaa itsensä korottamista. Emme ole niin ainutlaatuisia, olleet enää vuosikymmeniin, jotta meidän tulisi soimata itseämme norsunluutornissa.

Rasismia löytyy joka puolelta maailmaa, ja hyvin paljon Lähi-Idästä, jossa pelkästään uskontokunta jakaa ihmiset hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin, puhumattakaan ihonväristä ja antisemitismistä.

Hussein al-Taeen tapaus on hyvä muistutus siitä, millaisiin asenteisiin moni arabi kasvaa kotonaan ja millaisia arvoja he kantavat mukanaan.

Tämä ei tee rasismista hyväksyttävää, mutta toivottavasti auttaa meitä tulkitsemaan omia arvojamme osana laajempaa ihmisyyttä.

On Suomessa tabu puhua maahanmuuttajien rasismista.

%d bloggers like this: