Husu ja keksitty välineellinen rasismi

Suomessa on “rasismia”. Se ei ole mikään uutinen. Itse asiassa jokaisessa maailman valtiossa on rasismia, ja erityisen paljon sitä löytyy Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolisista valtioista, kuten Somaliasta. Se on kuitenkin kokonaan toinen tarina.

Onko Suomi kuitenkaan niin rasistinen maa kuin esim. vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja ilmeisesti nykyään myös SDP haluavat meille uskotella?

Osa “suomalaisesta rasismista” saattaa olla keksittyä.

Tästä saatiin äskettäin esimerkki, kun sosiaalidemokraattinen poliitikko Husu Hussein jäi kiinni valheesta. Hän väitti jättäneensä rasistisia solvauksia syytäneen (ilmeisesti suomalaisen) henkilön moottoritien varteen. Pian kävi selväksi, ettei mitään tällaista ollut tapahtunut.

https://yle.fi/uutiset/3-11062596

Alkuun näytti, että Husu olisi aidosti pahoillaan tarkoituksenmukaisesta valehtelustaan. Iltasanomien haastattelussa mies kuitenkin kieltäytyi sittenkään ottamaan sanoistaan vastuuta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006304024.html

Sen sijaan hän valehteli siitä, ettei ollut valehdellut.

Onkin perusteltua kysyä:

  1. Mitä jos Husun työnantaja ei olisi tuonut tositapahtumia julkisuuteen? Olisiko mikään lehti tutkinut Husun väitettä, vai oliko se jätetty “totuutena” ilmoille.
  2. Kuinka suuri osa muista rasismitarinoista on keksittyä?

Tiettyjen vasemmistohenkisten puolueiten ja tahojen dialogiin kuuluu oleellisena osana identiteettipolitiikka. Sen päämääränä on rakentaa ihonväriin perustuvaa vastakkainasettelua. Myös keskityt tarinat rasistisista kohtaamisista pyrkivät vahvistamaan tätä vastakkainasettelua.

Kuten olemme huomanneet, vastakkainasettelun syventymisellä puolestaan pyritään tuomaan yhteiskuntaan kansalaisten oikeuksia rajoittavia lakeja.

Tällä hetkellä vaarassa ovat niin sanavapaus, uskonnonvapaus ja omantunnonvapaus.

Vielä huolestuttavampi on pyrkimys tehdä lainsäädännöstä taannehtivaa.

Vaikka Husun tapaus saattaakin vaikuttaa yhden (anteeksi vain) tyhmän miehen toilailulta, on se myös ilmentymä niistä mekanismeista, joilla vastakkainasettelun kautta pyritään oikeuttamaan kansalaisten oikeuksia rajaavia lakeja.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että keinoksi siihen pyrkimykseen käyvät myös valheet.

Tapaus Kevin Spacey ja Aku Louhimies: kuka kantaa vastuun perusteettomista #metoo lynkkauksista?

Monen miehen ura meni tuuliajolle, kun #metoo kampanjan käydessä kuumimmillaan, lynkkasi joukko äänekkäitä naisia ja miehiä somessa milloin kenetkin pelkkien huhupuheiden perusteella.

Aktiivisimpien feministien mukaan tämä oli ihan ok, ei haitannut jos pesuveden mukana meni syyttömiäkin tunkiolle kunhan muutama syyllinenkin saatiin oikeuteen.

Viimeisimpänä tänään saatiin uutinen, jonka mukaan potkut saanut ja uransa menettänyt Kevin Spacey todettiin syyttömäksi. Tai tarkemmin ilmaistuna, syyttäjät päättivät olla kokonaan syyttämättä häntä. Tähän johti kaksi pääasiallista tekijää:

1. Spaceyta alunperin seksuaalisesta ahdistelusta syyttänyt mies päätti olla todistamatta oikeudesta – kenties väärän valan pelossa?

2. Puhelin, jossa väitetty videotodiste teosta oli, “katosi” mystisesti.

Suomessa vastaavanlainen todistamattomien syytösten pohjalta käyty somejahti nähtiin Aku Louhimiehen kohdalla. Yhtään häntä vastaan esitettyä syytettä ei näytetty toteen. Silti YLEn toimittaja Sara Rigatelli jopa jahtasi Louhimiestä vahingoittaen vakavasti tämän kansainvälistä uraa. Rigatelli muun muassa soitteli Louhimiehen palkanneille tahoille jatkaen syytösten tekemistä, vaikka kuten todettua ainoa “tuomioistuin”, jossa syytöksiä koskaan käsiteltiin, oli YLEn ajankohtaisohjelma.

On syytä kysyä: onko mediatalon tehtävänä toimia tuomioiden jakajana yhteiskunnassa?

Tällä hetkellä kyseistä toimittajaa Rigatellia epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006141870.html

Tomi Metsäketo teurastettiin naisjoukkion toimesta ja juorujen pohjalta somen keskustelupalstalla. Hän myös menetti työnsä ja hänen uransa vahingoittui. Vietyään asian oikeuteen kyseiset naiset määrättiin maksamaan hänelle korvauksia.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/32e0e238-08f6-4b11-b84a-23c26eef6064

Onneksi elämme yhä oikeusvaltiossa.

On silti huolestuttavaa, miten herkästi media ottaa oikeuslaitoksen roolin ja tuomitsee ihmisiä häpeäpaaluun pelkkien todistamattomien väitteiden pohjalta.

#metoo alkoi hyvänä liikkeenä, mutta muuntui pian näytteeksi ihmisten egoismista ja nopeasta oikeusperiaatteiden hylkäämisestä.

Esiin kaivettiin soihdut ja lapiot ja lähdettiin sivistymättömästi ihmisjahtiin.

Moni oikea syytös hukkui todistamattomien, jopa valheellisten syytösten sekaan.

Nyt #metoosta on jäljellä enää politisoitunut maku, mitä ei auta yhtään yhden aktiivisimman #metoo syytösten jakelijan Asia Argenton itsensä vastaanottamat syytökset alaikäiseen sekaantumisesta.

https://www.theguardian.com/film/2018/aug/20/asia-argento-accused-paying-off-actor-metoo-weinstein-jimmy-bennett

Oikeat syytökset seksuaalisesta häirinnästä ovat jäämässä näiden nopeaa mainetta etsineiden maallikkojen tekojen varjoon.

Eikä kukaan kanna vastuuta valheellisten syytösten aiheuttamista katastrofaalisista seuraamuksista.

Tapaus 007, kuinka YLE pyrki manipuloimaan lukijoitaan

Tällä viikolla “kohistiin” siitä, kuinka tulevassa Bond-elokuvassa 007 on tummaihoinen nainen.

Moni julkaisu tarjosi uutisen harhaanjohtavalla clickbait-otsikolla. Esimerkiksi YLE otsikoi uutisensa: Bond-leffat harppaavat kerralla nykyaikaan: seuraava 007 on tummaihoinen nainen.

Tarkoituksellisen harhaanjohtavalla otsikolla haluttiin tarjota lukijoille ajatus, jonka mukaan valkoisen maskuliinisen miehen väistyminen on tulevaisuuden tavoite, samoin hänen korvaamisensa naisella.

Kyse on YLEn harjoittamasta feministisestä identiteettipolitiikasta.

https://yle.fi/uutiset/3-10877850

Miesten (ja naisten) fantasia alfauroksesta halutaan rikkoa.

Todellisuudessa James Bond tulee olemaan kuitenkin yhä James Bond, oma charmikas seksistinen itsensä, johon naiset lankeavat. Tämän on vahvistanut YLEn uutisessa feminismiinkin linkitetty käsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge. Ainoa uusi asia on, että seuraavassa Bond-elokuvassa tummaihoinen nainen kantaa hänen koodinimeään – ainakin jonkin aikaa – Bondin viettäessä eläkepäiviään.

Alfauros ei ole katoamassa mihinkään, ja tulee säilyttämään asemansa miesten ja naisten ihailun kohteena myös tosielämässä.

Asian voi kääntää niinkin, että YLEn tekemä clickbait otsikointi edusti omanlaistaan “tosi” feministeille tarkoitettua viihdettä, jossa naiset korvaavat miehet joka osa-alueella ja jopa miesten unelmointi machoilusta ja naisten iskemisestä saatetaan negatiiviseen valoon.

Otsikkoa lukiessaan “tosi” feministi saattoi ottaa popcornit esille ja haaveilla otsikon aiheuttamasta mielipahasta – siis omassa mielen sisäisessä fantasiassaan.

Kyse oli siis taas kerran feministisestä identiteettipolitiikasta, jossa kaiken lisäksi tummaa ihonväriä käytetään lyömäaseena. Otsikko ei ollut esimerkiksi: “Lashana Lynch näyttelee seuraavaa 007:ää”, vaan esiin nostettiin ainoastaan kyseisen näyttelijän sukupuoli ja ihonväri.

Tämä on tyypillistä punavihreän kuplan harrastamaa piilorasismia, jossa tummaa ihonväriä käytetään välineenä diversiteetin luomisessa.

Uutisoinnin todellisia motiiveja voi lopulta vain arvailla.

Otsikko olisi voinut olla esimerkiksi myös: maskuliininen James Bond kestää aikaa, ja tulee taas, joka lienisi ollut lähempänä totuutta.

Mutta liian karvas YLEn toimitajalle Paula Tiessalolle.

Perjantaipulla: prinsessa ja setämies

Tällä viikolla nähtiin Twitterissä hyvä osoitus feministisen identiteettipolitiikan tavasta pyrkiä luomaan yhteiskuntaan kaksoisstandardeja sekä myyttejä feministisen identiteettipolitiikan edustajia vainoavista rakenteista.

Keskeisenä hahmona keskustelussa nähtiin Suomen nuorin kansanedustaja, hyväosainen valkoinen nainen, Iiris Suomela, joka nosti kohun, koska hänen puoluesisartaan kutsuttiin sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Suomela itse – päästyään YLElle puhumaan aiheesta – pohti, miten tytöt näkevät tulevaisuuteensa, prinsessoinako?

(kuvassa nykysatujen “uhri”, jääprinsessa, myymässä tulevaisuutta tytöille. Itse asiassa modernissa narratiivissa jääprinsessat nähdään vahvoina ja toiminnallisina naishahmoina. Mistä lie 40 vuoden takaa mielensäpahoittajat hakivat oman narratiivinsa.)

Samassa keskustelussa Suomela itse käytti termiä “setämies”, kuvaamaan kaikkien pienten poikien tulevaisuutta. Hän vielä erikseen julisti termin olevan oikeutettu yleistys.

Tämä on feminististä identiteettipolitiikkaa – jossa ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ryhmittymiin – karkeimmillaan.

Suomela itse uhriutui, ja sen jälkeen loi myyttiä häntä uhkaavasta vallan rakenteesta.

Puretaan kyseistä politiikkaa:

Lontoon Queen Maryn yliopistossa vaikuttava kulttuurin- ja laintutkija Prakash Shah on tehnyt kaksi osuvaa huomiota feministisestä identiteettipolitiikasta:

1. feminism also represents its gradual collapse into identity factions and the capture of power by group members able to capitalise on their identity rather than merit or ability.

Eli: “feminismi edustaa (ideologiana) lyyhistymistä identiteettiryhmiin ja yksilön voimaannuttamista ennemmin heidän identiteettinsä kuin ansioiden tai kykyjen kautta.”

2. As with many Western achievements, feminism also claims that it possesses general truths about human beings.

Eli: “Kuten moni länsimaalainen saavutus, feminismi väittää omaavansa totuuden ihmisyydestä.”

https://www.dailypioneer.com/2018/columnists/feminism-as-retrogressive-identity-politics.html

Ei ole sattumaa, että Suomela päästyään YLEen puhumaan itsestään käytti termejä setämies. Hän loi agendalleen tyypillistä narratiivia, jossa on itse sorron uhri ja jossa vastustajiksi määritellään jokin epämääräinen myyttinen rakenne, jota symboloi valkoinen (vanhempi) mies.

On kohtuu banaalia murehtia sitä, miltä tyttöjen tulevaisuus näyttää, kun yhtä poliitikkoa kutsutaan kolumnissa jääprinsessaksi. Kun samaan aikaan itse käytää termiä “setämies” kuvaamaan kaikkien pienten poikien tulevaisuutta yhteiskunnassa.

Suomela myös toivoi, että hänet nähtäisiin osaamisensa valossa, esimerkiksi verosuunnittelun osalta. Hän ei ole kuitenkaan tuonut esille tätä osaamistaan, vaan sen sijaan käyttää hyödykseen identiteettipolitiikkaa, jossa hänen osaamisensa = identiteetti, eli se, että hän on valkoinen nuori nainen.

Suomela onkin hyvin etuoikeutettu henkilö, ja päätynyt kansanedustajaksi Suomen nuorimpana. Hän on itse asiassa itse todiste lasikattojen katoamisesta.

Toiseksi on syytä huomioida, ettei feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ole vain eri sukupuolten välisestä vastakkainasettelusta. Feministinen identiteettipolitiikka jakaa myös naisia parempi- ja vähempiarvoisempiin; niihin keiden etua pitää ajaa, ja keiden ei.

Tästä huomautti vuosi sitten muun muassa Candice Malcolm. Hän pohti sitä, miksi feministiaktivistit eivät nousseet Britanniassa puolustamaan pakkoprostituutioon pakotettuja valkoihoisia työväenluokantaustaisia tyttöjä:

Malcolm: “The story of white girls being abused by Muslim immigrants is not exactly the story liberal journalists and feminist activists want to tell.

… For all the outrage and activism stirred up during the #MeToo movement — rich and powerful Hollywood celebrities standing up to rich and powerful Hollywood producers — today’s feminists are disturbingly quiet over a sex grooming scandal involving lower class British girls.”

Myös Suomessa esimerkki hyväosaisten naisten hiljaisuudesta nähtiin Oulun tapahtumien yhteydessä. Feministiaktiivit eivät nousseet puolustamaan alaikäisten hyväksikäytettyjen tyttöjen oikeuksia suhteessa vierasmaalaisiin miehiin. Edelleen sama toistui, kun maahanmuuttajataustaiset naiset nostivat mediassa esiin Suomessa rehottavan kunniaväkivallan kulttuurin.

Suomelan ja muiden aktivistien Twitter-tilit olivat hiljaa.

Tämä johtuu osittain siitä, että feministinen identiteettipolitiikka on olemukseltaan alavireeltään rasistinen suuntaus, joka pyrkii hyödyttämään suhteellisen pientä joukkoa.

Oheinen ruutukaappaus on tekstistä, jossa vihreitä edustava kuntapoliitikko jakaa ihmisiä heihin, ketkä saavat puhua ja ketkä eivät. Feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ei ole toisin sanoen tasa-arvon tuomisesta yhteiskuntaan, vaan oman vallan lisäämisestä. Eri mieltä olevia naisia kehotetaan pitämään suunsa kiinni ja heidät asemoidaan seksuaalisesti.

Feministinen identiteettipolitiikka kiinnittää huomion nimenomaan identiteettiin, jossa tietty identiteetin määritelmä on kaiken suojelun keskipisteenä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että somekohu nostetaan ja uhriudutaan, kun hyväosaista valtaväestön ministeriä ( valkoihoista naista) kutsutaan sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Toista, “väärästä” koulukunnasta tulevaa tasa-arvoa ajavaa naispoliitikkoa voidaan samalla pitää “sarkastisesti” pantavana.

Vastaavasti feministinen identiteettipolitiikka ei kestä vierasmaalaisuutta tai vierasmaalaisia lähtökohtia, koska se siirtäisi kysymyksen tasa-arvosta muualla, paljon oikeampaan kohteeseen.

Monnica T. Williams tiivisti taannoin asian sanoin:

Understanding White Feminism

it is a racist ideology that claims to speak for all women while ignoring the needs of women of color and suppressing our voices

T. Williams

https://chacruna.net/how-white-feminists-oppress-black-women-when-feminism-functions-as-white-supremacy/

Kaikki kunnia kyseiselle “jääprinsessalle” Maria Ohisalolle, joka itse ei lähtenyt mukaan uhriutumiseen. (Hämmentävää kyllä, yleensä aina niin asiakeskeinen Li Andersson lähti).

Olen myös varma, että Suomelalta löytyy muutakin osaamista, kuin kaksoisstandardien luominen yhteiskuntaan.

Onkin vain ajan kysymys, milloin feministisen identiteettipolitiikan kupla puhkeaa. Keskustelua siitä käydään jo muualla maailmassa.

Toivottavasti pian, sillä vasta feministisen identiteettipolitiikan luotsaaman vastakkainasetteluun perustuvan narratiivin kadotessa yhteiskunnasta, pääsemme aidosti puhumaan saman arvoisista ihmisistä.

Perjantaipulla: feministisen identiteettipolitiikan ylläpitämät kolme myyttiä

Feministinen identiteettipolitiikka on niin läpinäkyvää, että on vain ajan kysymys, ennen kuin heidän ylläpitämänsä epätasa-arvon kupla puhkeaa.

Kaikki sukupuolentutkimukseen perehtyneet ymmärtävät menneiden vuosisatojen feministien käymät hienot taistelut, joissa naisille saavutettiin mm. äänioikeus ja sittemmin yhä enemmän oikeuksia.

Jo joitakin vuosia sitten saavuttiin pisteeseen, jossa Suomeen syntyvän tytön ja pojan elämän näkymät näyttävät tyttöjen kohdalla paremmilta.

  1. Naiset kouluttautuvat miehiä pidemmälle ja paremmin.
  2. Miehillä on suurempi riski syrjäytyä yhteiskunnasta, mitä tuskin auttaa feministisen identiteettipolitiikan narratiivi hänestä ei-toivottuna hahmona.
  3. Naisten elinajanodote on pidempi.

Koska kyseisen identiteettipolitiikan narratiivi on tuonut käyttäjilleen valtaa, ei siitä ole haluttu luopua maailman muututtuakaan. Ironisesti nuorimmat ideologian edustajat eivät näe omaa etuoikeutettua asemaansa, vaan julistavat esikuviensa jo kumoutuneita teesejä, jotka on irroitettu alkuperäisestä historiallisesta kontekstista.

Ohessa kolme keskeistä feministisen identiteettipolitiikan ylläpitämää vääristynyttä myyttiä:

Naisen euro

Tienaako nainen miestä vähemmän? Yksi feministisen identiteettipolitiikan sitkeästi ylläpitämä myytti on naisen euro, joka on heidän mukaansa 84 senttiä. Tämä luku on kuitenkin myytti, eikä tarkoita sitä maksetaanko naisille ja miehille samasta työstä samaa palkkaa.

Lukua on perusteltu muun muassa sillä, että naiset käyttävät enemmän aikaa hoivatyöhön ja lasten kasvattamiseen, mikä on poissa ylitöistä.

Ylipäätään tulisi kyseenalaistaa se, onko raha ainoa mittari, jolla ihmisen aktiivisuutta yhteiskunnassa tulisi mitata? Moni nainen ei edes halua tehdä ylitöitä, ei itse asiassa moni mieskään.

Tasa-arvon kannalta oleellista on se, että ihmiset saavat samasta työstä saman palkan.

Feministisessä identiteettipolitiikassa yhtälöön kuitenkin liitetään yksilön omat valinnat. Oletuksena on, että jokainen nainen (tai mies) pyrkii yhteiskunnassa tienaamaan mahdollisimman paljon rahaa.

Kokonaan sivuutetaan se tosiasia, että nainen joka on valmis uhraamaan vapaa-aikansa ja perhe-elämänsä työlle voi päästä aivan yhtä pitkälle kuin mieskin. Moni nainen ja mies valitsee kuitenkin toisenlaisen elämän.

Myytti 84 sentistä luodaan laskemalla koko kansan verotulot yhteen, minkä jälkeen esitetään väite: jokainen nainen tienaa vähemmän rahaa kuin jokainen mies.

Yksilöiden omat valinnat sivuutetaan, samoin kuin laki, joka ensisijaisesti (miesten oikeuksia väheksyen?) antaa lapsen naisen hoidettavaksi.

Lopulta myytin avulla perustellaan kiintiöiden tarpeellisuutta.

Tasa-arvo

Tarkoittaako suurempi määrä naisia enemmän tasa-arvoa? Kyseessä on feministisen identiteettipolitiikan räikein valhe, kupla, joka tulee lähivuosina puhkeamaan.

Moni feministisen identiteettipolitiikan kannattaja hakee perustelunsa vanhasta maailmasta, siis siitä epätasa-arvon maailmasta, joka vaikutti kenties vielä 20-30 vuotta takaperin.

Sen sijaan, että esimerkiksi nykyinen hallituskokoonpano nähtäisiin tasa-arvon ilmentäjänä (merkityksessä, joka hyväksyy yhteiskunnan olevan jo tasa-arvoinen), käyttää feministinen identiteettipolitiikka tarkoituksella hallituskokoonpanoa kuvaillessaan sanoja “tasa-arvoisempi”, “feministisempi” ja vihjaa, ettei tasa-arvoa ole saavutettu.

Kyse on politiikasta, joka heijastelee vallankäyttöä. Sen sijaan, että ko. politiikkaa harjoittavat yksilöt siirtyisivät tähän päivään ja hyväksyisivät oman tasa-arvoisen asemansa, haluavat he ylläpitää valheellisia mielikuvia jonkinlaisesta yhä työtä vaativasta tasa-arvon epäkohdasta.

Kiintiöt

Kiintiöissä kyse ei ole tasa-arvon ajamisesta, vaan etuuksien kahmimisesta feministisen identiteettipolitiikan edustajille.

Kiintiöt ovat siksi poliittinen väline.

Jos olet esimerkiksi valkoinen heteromies, olet samalla koulutuksella samaa työpaikkaa hakiessasi vähempiarvoinen ihonvärisi ja sukupuolesi takia. Sinua ei arvioida osaamisesi perusteella, vaan työ tulisi antaa feministisen identiteettipolitiikan mukaan naiselle tai vaikka maahanmuuttajalle, vaikka sitten heikommalla koulutuksella ja työkokemuksella, koska hän on sinua oikeutetumpi.

Nykyistä kehitystä katsoessa, ei ole vaikeaa ennustaa, että tulevaisuudessa nuoren tytön ja pojan tulevaisuudennäkymät yhä eriarvoistuvat.

Ja yhä useampi mies syrjäytyy.

Miksi tasa-arvo tulisi irroittaa feminismistä?

Tänään saatiin uusi todiste siitä, miten tasa-arvoa käytetään välineenä feministisessä identiteettipolitiikassa. Välineellä ei ole tarkoitus tuottaa yhteiskuntaan aitoa tasa-arvoa,vaan valtaa omalle poliittiselle ryhmittymälle.

Iiris Suomela twiittasi: ” Nyt on hallitus kasassa – ja millainen siitä tulikaan! 11/19 ministereistä on naisia ja ohjelma edistää yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksia, ilmastotoimia & sivistystä historiallisen kovalla voimalla. Suunta on vahvan feministinen ja hyvä niin! #hallitus#hallitusohjelma#feminismi

ja Emma Kari: “Nyt ovat kaikki ministerit tiedossa. Muutos aikaisempaan näkyy selvästi myös siinä, että Rinteen hallituksessa on ministereinä 11 naista ja 8 miestä. Naisenemmistöiset hallitukset ovat tämän maan historiassa harvassa. “#tasaarvo#feministinenhallitus

Kumpikin kansanedustaja yhdistää naisen suuremman määrän hallituksessa tasa-arvoon. Ja edelleen tasa-arvon feminismiin. Kari puhuu lisäksi feministisestä hallituksesta, ikään kuin kaikki sen (nais)edustajat kannattaisivat hänen ajamaansa feminististä identiteettipolitiikkaa.

Toisin sanoen Kari haluaa tuottaa yhteiskuntaan luentaa, jonka mukaan naisten suurempi määrä on tarina suuremmasta tasa-arvosta, jota kaikki ajavat. Näin vahvasti sukupuolittunut lähestymistapa edustaa lähinnä (piilo)narsismia.

Oikeastaan kyseinen hallituskokoonpano jo osoittaa, että myytti poliittisen vallan lasikatosta on jo murtunut. Itse asiassa se murtui jo monia vuosia sitten muiden naisten ja miesten taistelun tuloksena. Suomela ja Kari kuitenkin haluavat ylläpitää myyttiä omista valtapoliittisista syistään. Ironisesti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa feminismi ideologiana muuttuu eriarvoitavaksi.

Siksi tasa-arvo termi tulisi irroittaa feminismistä. Vasta sen jälkeen saamme mahdollisuuden pohtia sitä, mitä tasa-arvo on, objektiivisesti ja kummankin sukupuolen osalta.

Vielä lopuksi onnittelut kaikille uusille ministereille sukupuoleen katsomatta.

Helsingin Sanomien toimittaja haluaa hiljentää naisen äänen

Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen syyttää Laura Huhtasaarta naisten oikeuksien vastustamisesta.

Väitteensä Nieminen perustelee valheilla, väärällä informaatiolla ja yhdistelemällä toisiinsa liittymättömiä asiakokonaisuuksia, kuten valitettavan usein nykyjournalismi tekee silloin, kun toimittaja ajaa omaa agendaansa.

Nieminen kirjoittaa: “Eivätkö perussuomalaiset naiset todella näe, mitä heidän liittolaisensa Euroopassa juuri nyt tekevät?” Ja Huhtasaaresta hän toteaa: “Huhtasaari väitti, että he (feministit) halveksivat juutalais-kristillistä kulttuuria, mutta vaikenevat islamista. Teen sen nyt pyytämättä, irtisanoudun feminismistä once and for all, Huhtasaari kirjoitti. Se oli looginen teko populistin näkökulmasta. Siitäkin huolimatta, että ilman naisasialiikkeiden taisteluita Huhtasaari ei olisi menestyvä poliitikko vuonna 2019.”

Tasa-arvon näkökulmasta Niemisen teksti on surullista ja asenteellisen oloisen miehen kirjoittamaa propagandaa, jonka päämääränä on laittaa kaikki naiset yhteen ja samaan muottiin.

Niemisen tekstistä löytää nopeasti kolme surullista ajatusta:

  1. Tasa-arvoa voi ajaa vain tietystä poliittisesta näkökulmasta käsin. Toisin sanoen Nieminen tekee oletuksen, jonka mukaan voidakseen ajaa naisten asiaa, täytyy naisen tai miehen kuulua tiettyyn poliittiseen rintamaan, eli vihervasemmistoon. Tämä on tasa-arvon omimista ja lukuisten kyseiseen rintamaan kuulumattomien naisten ja miesten aliarvioimista ja hiljentämistä.
  2. Nainen ei saa kritisoida feminismiä. Toisin sanoen kaikkien naisten pitäisi ajatella samalla tapaa. Huhtasaari ei voi taistella tasa-arvon puolesta, jos hän kritisoi vihervasemmiston ajamaa (värittynyttä ja yhteiskuntaa polarisoivaa) mies ja nainen -vastakkainasettelua.
  3. Itsenäinen nainen, joka uskaltaa vastustaa myös muita naisia, hylkää naisasialiikkeen perinnön.

Kolumnien on toki tarkoitus olla kärjistettyjä ja herättää mielipiteitä.

Samaan aikaa Niemisen kolumni on hyvä osoitus valtamedian tavasta omia termejä ja luoda yhteiskuntaan kaksoisstandardeja.