Vasemmistoliitto flirttailee kansanmurhalla

(Vasemmistonuorten puheenjohtaja agitoimassa, ja nälkään kuollut lapsi ukrainalaisten kansanmurhan aikana vuonna 1933)

Miksi kuva nälkään kuolleesta lapsesta Ukrainan nälänhädän aikana vuonna 1933 linkittyy vasemmistoliittoon?

Aloitetaan vasemmistonuorten uudesta puheenjohtajasta, joka ilmoitti puheenjohtajuutensa alussa aikovansa provosoida saadakseen näkyvyyttä.

Muutama viikko myöhemmin Pinja Vuorinen ilmoitti toivovansa kommunistista Suomea. Hän valmistui eliittilukiosta, Ressusta, minkä muistaa mainita.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/38d07c2d-294d-4460-8e04-a19be21c3337

Alkukuva on Holodomorista, eli ukrainalaisten kansanmurhasta 1930-luvulla, jonka Stalin toimeenpani osana kommunismiaan. Kollektivisoinnin yhteydessä kuoli viitisen miljoonaa ihmistä pelkästään Ukrainassa, joidenkin arvioiden mukaan yli kymmenen miljoonaa, suuren osan ollessa lapsia ja vanhuksia.

Vasemmisto Suomessa usein haluaa tehdä pesäeroa kommunismin nimissä tehtyihin julmuuksiin, vaikka ideologian tasolla siunaa niihin johtaneet toimenpiteet, kuten omaisuuden ja ihmisarvon riistämisen. Tätä Vuorinen kutsuu Stalinin hengessä “yhteisomistukseksi”.

Hieman kaksinaismoralistisesti vasemmisto hiljentyy Neuvostoliiton ja vaikkapa nyky-Kiinan tapahtumien edessä, mutta pyrkii nostamaan esiin Kuuban, jota pitää kommunismin mallimaana.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2949926-kuuban-suurlahettilas-vasemmiston-uudenmaan-piiritoimikunnan-vieraana

Myös Kuubassa Castrolle uskolliset joukot teloittivat pitkin 1960-lukua tuhansittain ihmisiä. Suuria määriä “toisinajattelijoita” vangittiin ja vietiin koulutusleireille. Ihmisiä katosi, mikä on jatkunut vuonna 2021 puhjenneiden mielenilmausten yhteydessä. Kommunismissa “yhteisomistus” aina päätyy kapealle eliitille. Yksilöistä tulee numeroita taulukoihin. Idealistien korusanat muuttuvat rumaksi todellisuudeksi.

Raiskatkaa oppositiopuolueen edustajien lapset

Kommunismia ei ole olemassa ilman vakavaa ihmisarvoa loukkaavaa vallankäyttöä, alistamista ja dehumanisointia. Esimerkiksi Neuvostoliiton sotilaiden marssiessa Puolaan talvella 1945 raiskattiin lukemattomia naisia ja lapsia. Nuorimmat lapsista olivat kahdeksanvuotiaita. Toiminta jatkui Saksan kaupungeissa.

(Neuvostosotilaita Leipzigissä 1945)

Raiskausfantasiat ovat yhä arkea, kun mennään politiikassa hyvin vasemmalle.

Vajaa kaksi vuotta takaperin paljastui vasemmistoliiton ydinjoukkoihin kuuluneen alueellisen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin ylläpitämä anonyymi Twitter-tili. Siltä jaettiin kehotuksia tappaa erinäisiä väärin ajattelevia ihmisryhmiä. Tämä johti uutiskohuun ja lopulta Dellingerin eroamiseen.

https://yle.fi/uutiset/3-11232858

Oppiko vasemmistoliitto mitään episodista?

Marraskuussa 2021 toisella vasemmistoon tiukasti linkittyvällä anonyymillä 2000 seuraajan Twitter-tilillä, Kasvismafioso – joka muuten perustettiin vuonna 2017 kun Dellingeriin linkitetty tili kävi kuumimmillaan – julkaistiin käskymuotoinen kehotus: “Raiskatkaa persujen lapset!!!”

Hienotunteisuussyistä emme jaa tässä kyseistä twiittiä, mutta se on laajasti dokumentoitu.

Sen sijaan, että vasemmisto näyttävästi irtisanoutuisi “väärin ajatteleviin” kohdistuvista väkivaltafantasioista, jakaa moni tunnettu vasemmistolainen yhä kyseisen anonyymin tilin sisältöä. Näin tilille annetaan selkääntaputus. Ehkä vastalahjana tilin antamasta tuesta puolueen puheenjohtajalle.

Ja vasemmistoliiton kansanedustajien puolustamisesta:

Vaikuttaa, että tiliä käytetään – jälleen kerran – vasemmistoliiton sisäpiiriin linkittyvien henkilöiden toimesta.

Mutta pysähdytään hetkeksi ensimmäisen twiitin lainaukseen Li Anderssonilta: “Vasemmistolainen väkivalta on *erityyppistä* kuin äärioikeiston.” Lausetta on sittemmin runsaasti selitelty.

https://blogit.kansanuutiset.fi/politiikan-pikajuna/suosituin-li-andersson-meemi-olikin-trollaus/

Myös Neuvostoliitossa väkivalta kohdistui “rakenteisiin”, samoin Kuubassa ja Maon Kiinassa. Murtamalla rakenteita murretaan ihmisiä. Kollektivisoimalla omaisuutta ryöstetään kansalaisia. Ihmiskehoista – kuten Ukrainan Holodomorissa ja Puolassa – tulee politiikan välineitä.

(Takavuosina Andersson joutui kohuun päällystettyään läppärinsä äärivasemmistolaisilla tarroilla)

Flirttailu kommunismin kanssa

Vielä ennen eduskuntavaaleja 2019 Li Andersson sanoi Iltalehden puoluetentissä: Kommunismin haamu ei kummittele vasemmistoliiton ympärillä, joka on 90-luvun alussa perustettu uusi moderni punavihreä puolue.

https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/b7edeb71-5959-46d1-9a53-34c6316a3281

Huomatkaa sanojen asettelu “vasemmistoliiton ympärillä”. Valehteliko Andersson? Onko hän irtisanoutunut vasemmistonuorten ulostulosta?

Andersson on tehnyt paljon työtä nostaakseen puolueensa profiilia, ottamalla pesäeroa ääriajatteluun. Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että puolueen sisin ja kuori on edelleen täysin mätä.

Ei ole sattumaa, että vasemmistoliitto halusi itselleen nimenomaan opetusministerin salkun, totesihan Stalinkin aikoinaan koulutuksen olevan ase, jota voi käyttää jotakin vastaan. Vasemmisto on jo vuosia satsannut kouluopetuksen haltuunottoon. Hedelmä näkyy kaduilla muun muassa muiden ihmisten vapaan liikkumisen estämisenä, kapitalismista lapsille saarnaavassa Elokapinassa, johon linkittyy puolueen kaupunginvaltuutettuja.

Marxilaisuutta tunnustava Andersson näkee koulutuksessa mahdollisuuden vaikuttaa lasten ja nuorten mieliin, jotta lähitulevaisuudessa eliittilukioista valmistuisi yhä useampia Pinja Vuorisia.

https://www.verkkouutiset.fi/li-andersson-kylla-olen-marxilainen/#1e457641

Nähdäänkö Suomessa joskus vielä päivä, jona väkivaltafantasioitaan paisuttelevat vasemmistolaiset pääsevät jälleen kerran toteuttamaan mielihalujaan, kenties kiekkomailojen sijaan aidoilla aseilla?

(Vasemmistomellakoitsijoita aseineen itsenäisyyspäivänä 2013. Muiden muassa kuutta poliisihevosta hakattiin ja kivitettiin illan aikana)

On hyvin erikoista, miten Suomessa vasemmistoliiton sallitaan paisuttavan ääriaatteiden, kuten jopa sata miljoonaa ruumista tuottaneen kommunismin ihannointia. Samaan aikaan media syynää kamman kanssa jokaista “äärioikeiston” inahdusta.

Ehdottomasti suurin osa suomalaisista haluaa elää turvallisessa demokratiassa, jonka voimin on rakennettu yksi maailmanhistorian tasa-arvoisimmista maista ja joka väsymättä torppaa syrjään ääri-sitä-ja-tätä.

Kommunismilla leikittelyn sijaan Suomen olisi aika valtiona tunnustaa aatteen nimissä tehdyt vääryydet.

Silloin kommunismilla larppaava Vuorinenkin saisi agitoinnilleen aidot kasvot. Yhdet niistä voisivat kuulua aloituskuvan pienelle lapselle, joka kuoli kansanmurhassa nälkään. Toisin kuin länsimaisessa demokratiassa kasvanut Pinja ei tämä lapsi saanut koskaan mahdollisuutta käydä eliittikoulua.

%d bloggers like this: