Perjantaipulla: prinsessa ja setämies

Tällä viikolla nähtiin Twitterissä esimerkki feministisen identiteettipolitiikan tavasta luoda yhteiskuntaan kaksoisstandardeja sekä vahvistaa myyttiä vainoavista rakenteista.

Keskustelun loi Suomen nuorin kansanedustaja, joka on hyväosainen valkoinen nainen, Iiris Suomela. Hän nosti kohun, koska hänen puoluesisartaan kutsuttiin sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Suomela itse – päästyään Yleen puhumaan aiheesta – pohti, miten tytöt näkevät tulevaisuuteensa, prinsessoinako?

(kuvassa nykysatujen “uhri”, jääprinsessa, myymässä tulevaisuutta tytöille. Itse asiassa modernissa narratiivissa jääprinsessat nähdään vahvoina ja toiminnallisina naishahmoina. Mistä lie 40 vuoden takaa mielensäpahoittajat hakivat oman narratiivinsa.)

Samassa keskustelussa Suomela itse käytti termiä “setämies”. Hän vielä erikseen julisti termin olevan oikeutettu yleistys.

Tämä on feminististä identiteettipolitiikkaa karkeimmillaan – siinä ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ryhmittymiin.

Suomela itse (sijais)uhriutui, ja sen tehtyään tarjosi myytin häntä uhkaavasta vallan rakenteesta.

Puretaan kyseistä politiikkaa:

Lontoon Queen Maryn yliopistossa vaikuttava kulttuurin- ja laintutkija Prakash Shah on tehnyt kaksi osuvaa huomiota feministisestä identiteettipolitiikasta:

1. feminism also represents its gradual collapse into identity factions and the capture of power by group members able to capitalise on their identity rather than merit or ability.

Eli: “feminismi edustaa (ideologiana) lyyhistymistä identiteettiryhmiin ja yksilön voimaannuttamista ennemmin heidän identiteettinsä kuin ansioiden tai kykyjen kautta.”

2. As with many Western achievements, feminism also claims that it possesses general truths about human beings.

Eli: “Kuten moni länsimaalainen saavutus, feminismi väittää omaavansa totuuden ihmisyydestä.”

https://www.dailypioneer.com/2018/columnists/feminism-as-retrogressive-identity-politics.html

Ei ole sattumaa, että Suomela käytti termiä setämies. Hän loi agendalleen tyypillistä narratiivia, jossa on itse sorron uhri ja jossa vastustajiksi määritellään jokin epämääräinen myyttinen rakenne, jota symboloi valkoinen (vanhempi) mies.

On kohtuu banaalia murehtia sitä, miltä tyttöjen tulevaisuus näyttää, kun yhtä poliitikkoa kutsutaan kolumnissa jääprinsessaksi. Kun samaan aikaan itse käytää termiä “setämies” kuvaamaan kaikkien pienten poikien tulevaisuutta yhteiskunnassa.

Suomela myös toivoi, että hänet nähtäisiin osaamisensa valossa, esimerkiksi verosuunnittelun osalta. Hän ei ole kuitenkaan tuonut esille tätä osaamistaan, vaan sen sijaan käyttää hyödykseen identiteettipolitiikkaa, jossa hänen osaamisensa = identiteetti, eli se, että hän on valkoinen nuori nainen.

Suomela onkin hyvin etuoikeutettu henkilö, ja päätynyt kansanedustajaksi Suomen nuorimpana. Hän on itse asiassa itse todiste lasikattojen katoamisesta.

Toiseksi on syytä huomioida, ettei feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ole vain eri sukupuolten välisestä vastakkainasettelusta. Feministinen identiteettipolitiikka jakaa myös naisia parempi- ja vähempiarvoisempiin; niihin keiden etua pitää ajaa, ja keiden ei.

Tästä huomautti vuosi sitten muun muassa Candice Malcolm. Hän pohti sitä, miksi feministiaktivistit eivät nousseet Britanniassa puolustamaan pakkoprostituutioon pakotettuja valkoihoisia työväenluokantaustaisia tyttöjä:

Malcolm: “The story of white girls being abused by Muslim immigrants is not exactly the story liberal journalists and feminist activists want to tell.

For all the outrage and activism stirred up during the #MeToo movement — rich and powerful Hollywood celebrities standing up to rich and powerful Hollywood producers — today’s feminists are disturbingly quiet over a sex grooming scandal involving lower class British girls.”

https://torontosun.com/opinion/columnists/malcolm-identity-politics-overtake-feminist-movement

Myös Suomessa esimerkki hyväosaisten naisten hiljaisuudesta nähtiin Oulun tapahtumien yhteydessä. Feministiaktiivit eivät nousseet puolustamaan alaikäisten hyväksikäytettyjen tyttöjen oikeuksia suhteessa vierasmaalaisiin miehiin. Edelleen sama toistui, kun maahanmuuttajataustaiset naiset nostivat mediassa esiin Suomessa rehottavan kunniaväkivallan kulttuurin.

Suomelan ja muiden aktivistien Twitter-tilit olivat hiljaa.

Tämä johtuu osittain siitä, että feministinen identiteettipolitiikka on olemukseltaan eriarvoistava suuntaus, joka pyrkii hyödyttämään suhteellisen pientä joukkoa.

Oheinen ruutukaappaus on tekstistä, jossa vihreitä edustava kuntapoliitikko jakaa ihmisiä heihin, ketkä saavat puhua ja ketkä eivät. Feministisessä identiteettipolitiikassa kyse ei ole toisin sanoen tasa-arvon tuomisesta yhteiskuntaan, vaan oman vallan lisäämisestä. Eri mieltä olevia naisia kehotetaan pitämään suunsa kiinni ja heidät asemoidaan seksuaalisesti.

Feministinen identiteettipolitiikka kiinnittää huomion nimenomaan identiteettiin, jossa tietty identiteetin määritelmä on kaiken suojelun keskipisteenä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että somekohu nostetaan ja uhriudutaan, kun hyväosaista valtaväestön ministeriä ( valkoihoista naista) kutsutaan sarkastisessa poliittisessa kirjoituksessa jääprinsessaksi. Toista, “väärästä” koulukunnasta tulevaa tasa-arvoa ajavaa naispoliitikkoa voidaan samalla pitää “sarkastisesti” pantavana.

Vastaavasti feministinen identiteettipolitiikka ei kestä vierasmaalaisuutta tai vierasmaalaisia lähtökohtia, koska se siirtäisi kysymyksen tasa-arvosta muualla, paljon oikeampaan kohteeseen.

Monnica T. Williams tiivisti taannoin asian sanoin:

Understanding White Feminism

it is a racist ideology that claims to speak for all women while ignoring the needs of women of color and suppressing our voices

T. Williams

https://chacruna.net/how-white-feminists-oppress-black-women-when-feminism-functions-as-white-supremacy/

Kaikki kunnia kyseiselle “jääprinsessalle” Maria Ohisalolle, joka itse ei lähtenyt mukaan uhriutumiseen. (Hämmentävää kyllä, yleensä aina niin asiakeskeinen Li Andersson lähti).

Olen myös varma, että Suomelalta löytyy muutakin osaamista kuin kaksoisstandardien luominen yhteiskuntaan.

Onkin vain ajan kysymys, milloin feministisen identiteettipolitiikan kupla puhkeaa. Keskustelua siitä käydään jo muualla maailmassa.

Toivottavasti pian, sillä vasta kun feministisen identiteettipolitiikan luotsaama vastakkainasettelu taittuu, pääsemme aidosti puhumaan saman arvoisista ihmisistä.

Miksi tasa-arvo tulisi irroittaa feminismistä?

Tänään saatiin uusi todiste siitä, miten tasa-arvoa käytetään välineenä feministisessä identiteettipolitiikassa. Välineellä ei ole tarkoitus tuottaa yhteiskuntaan aitoa tasa-arvoa,vaan valtaa omalle poliittiselle ryhmittymälle.

Iiris Suomela twiittasi: ” Nyt on hallitus kasassa – ja millainen siitä tulikaan! 11/19 ministereistä on naisia ja ohjelma edistää yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksia, ilmastotoimia & sivistystä historiallisen kovalla voimalla. Suunta on vahvan feministinen ja hyvä niin! #hallitus#hallitusohjelma#feminismi

ja Emma Kari: “Nyt ovat kaikki ministerit tiedossa. Muutos aikaisempaan näkyy selvästi myös siinä, että Rinteen hallituksessa on ministereinä 11 naista ja 8 miestä. Naisenemmistöiset hallitukset ovat tämän maan historiassa harvassa. “#tasaarvo#feministinenhallitus

Kumpikin kansanedustaja yhdistää naisen suuremman määrän hallituksessa tasa-arvoon. Ja edelleen tasa-arvon feminismiin. Kari puhuu lisäksi feministisestä hallituksesta, ikään kuin kaikki sen (nais)edustajat kannattaisivat hänen ajamaansa feminististä identiteettipolitiikkaa.

Toisin sanoen Kari haluaa tuottaa yhteiskuntaan luentaa, jonka mukaan naisten suurempi määrä on tarina suuremmasta tasa-arvosta, jota kaikki ajavat. Näin vahvasti sukupuolittunut lähestymistapa edustaa lähinnä (piilo)narsismia.

Oikeastaan kyseinen hallituskokoonpano jo osoittaa, että myytti poliittisen vallan lasikatosta on jo murtunut. Itse asiassa se murtui jo monia vuosia sitten muiden naisten ja miesten taistelun tuloksena. Suomela ja Kari kuitenkin haluavat ylläpitää myyttiä omista valtapoliittisista syistään. Ironisesti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa feminismi ideologiana muuttuu eriarvoitavaksi.

Siksi tasa-arvo termi tulisi irroittaa feminismistä. Vasta sen jälkeen saamme mahdollisuuden pohtia sitä, mitä tasa-arvo on, objektiivisesti ja kummankin sukupuolen osalta.

Lopuksi onnittelut kaikille uusille ministereille sukupuoleen katsomatta.

Helsingin Sanomien toimittaja haluaa hiljentää naisen äänen

Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen syyttää Laura Huhtasaarta naisten oikeuksien vastustamisesta.

Väitteensä Nieminen perustelee valheilla, väärällä informaatiolla ja yhdistelemällä toisiinsa liittymättömiä asiakokonaisuuksia, kuten valitettavan usein nykyjournalismi tekee silloin, kun toimittaja ajaa omaa agendaansa.

Nieminen kirjoittaa: “Huhtasaari väitti, että he (feministit) halveksivat juutalais-kristillistä kulttuuria, mutta vaikenevat islamista. Teen sen nyt pyytämättä, irtisanoudun feminismistä once and for all, Huhtasaari kirjoitti. Se oli looginen teko populistin näkökulmasta. Siitäkin huolimatta, että ilman naisasialiikkeiden taisteluita Huhtasaari ei olisi menestyvä poliitikko vuonna 2019.”

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006126693.html

Tasa-arvon näkökulmasta Niemisen teksti on surullista ja asenteellisen oloisen miehen kirjoittamaa propagandaa, jonka päämääränä on laittaa kaikki naiset yhteen ja samaan muottiin.

Niemisen teksti sisältää kolme ideologista ajatusta:

  1. Tasa-arvoa voi ajaa vain tietystä poliittisesta näkökulmasta käsin. Toisin sanoen Nieminen tekee oletuksen, jonka mukaan voidakseen ajaa naisten asiaa, täytyy naisen tai miehen kuulua tiettyyn poliittiseen rintamaan, eli vihervasemmistoon. Tämä on tasa-arvon omimista ja lukuisten kyseiseen rintamaan kuulumattomien naisten ja miesten aliarvioimista ja hiljentämistä.
  2. Nainen ei saa kritisoida feminismiä. Toisin sanoen kaikkien naisten pitäisi ajatella samalla tapaa. Huhtasaari ei voi taistella tasa-arvon puolesta, jos hän kritisoi vihervasemmiston ajamaa (värittynyttä ja yhteiskuntaa polarisoivaa) mies ja nainen -vastakkainasettelua.
  3. Itsenäinen nainen, joka uskaltaa vastustaa myös muita naisia, hylkää naisasialiikkeen perinnön. Tosi asiassa itsenäisyys tarkoittaa mahdollisuutta olla eri mieltä myös muiden naisten kanssa.

Kolumnien on toki tarkoitus olla kärjistettyjä ja herättää mielipiteitä.

Niemisen kolumni on kuitenkin hyvä osoitus valtamedian politisoituneesta argumentoinnista, jossa jokin tietty toimittajan ideologia ohjaa lukijoille luotua uutissisältöä. Ideologisten teemojen toistuessa eri uutisissa, voidaan alkaa puhua politisoituneesta mediasta.

Vihreä “feminismi” luo maahamme naisille kaksoisstandardeja

Laskettakoon vihreiksi feministeiksi sekä vihreiden että vasemmistoliiton kansanedustajat.

Samaan aikaan, kun kaksi maahanmuuttajataustaista naista nosti esiin Suomessa kasvavan kunniaväkivallan kulttuurin, puhuivat Emma Kari ja Iiris Suomela omilla Twitter-tileillään sinällään kauniista asioista: Kari onnellisesta lapsuudesta ja Suomela saamastaan suosiosta valkoihoisilta naiskannattajiltaan.

Moderni feminismi on paljastumassa 2010-luvun suureksi myytiksi, josta voi alkaa puhua sen oikealla nimellä. Kyse ei ole aidosta ehdottomasta vaatimuksesta tasa-arvoon, vaan valkoisten naisten ylläpitämästä omien etujen vaalimisesta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Iiris Suomela (kuvassa) sai omien sanojensa mukaan huimat suosionosoitukset kannattajiltaan. Tuskin kukaan kuvankaan henkilöistä on muistanut maahanmuuttajanaisten kotonaan käymää päivittäistä taistelua oikeuksistaan, joita varjostaa jatkuva uskonnollinen ja vieraskulttuurillinen konflikti ja väkivallan kehä. Hymy on herkässä, koska valkoisilla naisilla on valtaa – jota he käyttävät luodakseen itselleen lisää valtaa, usein rakentamalla myyttiä valkoisista miehistä sortajina.

Heillä olisi kuitenkin peiliin katsomisen paikka.

Historiantutkimuksessa värilliset naistutkijat nostivat jo vuosikymmeniä sitten keskusteluun valkoihoisten naiskollegoidensa tavan pyyhkiä pois värilliset kanssasisarensa. Ilmeisesti tämä keskustelu ei koskaan saavuttanut Suomea.

Kari twiittasi keskustelun kunniaväkivallasta käydessä kuumimmillaan: “Vaikka Suomessa syntyy vähemmän lapsia kuin koskaan nälkävuosien jälkeen, yli 100 000 lasta elää köyhyydessä. Lasten luokkayhteiskunta on jo täällä. Kaikille kuuluu oikeus onnelliseen lapsuuteen. Siksi seuraavan hallituksen on vähennettävä lapsiköyhyyttä.”

Kari puhuu kauniisti (melkein) kaikista lapsista ja lasten luokkayhteiskunnasta. Mutta ei tarkoita niitä monia suomalaisia ulkomaalaistaustaisia tyttöjä, jotka eivät saa integroitua vapaina kansalaisina yhteiskuntaamme. Nämä sadat tyttö- ja poikalapset eivät ole Karin maalaileman luokkayhteiskunnan osia (köyhiä tai rikkaita), vaan kokonaan sen ulkopuolella.

Kukaan kantaväestön vihreistä “feministeistä” ei suonut tukeaan edes yhden twiitin verran, vaikka he varmasti kuulivat avunhuudon heiltä, jotka kasvoivat kunniaväkivallan kulttuurissa, Suomessa.

Oman edun siintäessä silmissä vihreä “feminismi” ei ojenna auttavaa kättään kunniaväkivallan uhreille, koska heidän (ja heidän pahoinpitelijänsä) ihonväri ja kulttuuritausta on väärä.

Tasa-arvo ei ole lopulta ehdoton vaatimus. Siitä voi puhua vain, kun se tuo etuja heille itselleen. Käsiä ei haluta liata uskonnollisten ehdollistumien kanssa kamppailevien “muiden” puolesta.

Miksi sananvapautta ja naisten oikeuksia pelätään?

Vapaus on hieno asia. Saa olla niin kuin haluaa, eikä perheyhteisö, valtio tai uskonnollinen kulttuuri tule väkivallalla uhaten sanomaan, miten sinun pitää pukeutua, ajatella tai olla. Kukaan ei heitä sinua vankilaan siksi, että haluat olla oma itsesi.

Miksi tätä vapautta sitten pelätään? Mikä saa ihmiset rajoittamaan toisten ihmisten olemista?

Katselin juuri iranilaisen (mies)aktivistin tekemiä videoita twitterissä, ja niissä hänen kulttuurinsa miehet haukkuvat ilman huntua liikkuvia naisia alastomiksi ja uhkaavat kutsua poliisin laittamaan heidät kuriin.

Erityisesti naisen vapautuminen on monessa kulttuurissa suuri pelon aihe. Vahva patriarkaalinen uskonnollinen yhteisö haluaa alistaa naisen olemaan kotona ja liikkumaan ulkona itsensä kauttaaltaan peittäneenä. Tämän sanotaan suojelevan naisia. Kuitenkin oikea kysymys on: mitä se kertoo miehistä, jos naisen täytyy kätkeytyä hijabiin ollakseen turvassa?

Erityisesti pelätään sananvapautta. Eikä vain Iranissa, vaan nykyään myös Suomessa. Pelätään sitä, että joku on eri mieltä ja ilmaisee asiansa. On alettu puhua vihapuheesta. Siis siitä, että voi sanoa väärin. Tottakai voi sanoa väärin, mutta kuuluuko siitä saada sakkoja tai joutua vankilaan? Esimerkiksi kunnianloukkauksen kohdalla asia on jo näin – mikä on hyvä ja riittävä -mutta mihin raja tullaan jatkossa vetämään?

Suomea on rakennettu 2000-luvulla vapaana yhteiskuntana moninaisine erilaisine arvoineen ja mielipiteineen. Miksi yhtäkkiä elämme taas ilmaisun- ja sananvapauden kieltämisen ilmapiirissä?

Vaikka kuinka kitkisimme ihmisten puhetta, sanallisia riitoja ja haukkumista, emme tule koskaan saavuttamaan sellaista utopiaa, jossa kaikki puhuvat ja ajattelevat toisistaan vain kauniisti. Sen sijaan saavutamme ahdistuneen dystopian, jossa viha patoutuu.

Kenties 2025-luvun Suomessa kuljemme yhä pukeutuen niin kuin haluamme – vaikka osalla maahanmuuttajataustaisista naisista ei ole tälläkään hetkellä tätä mahdollisuutta – mutta pelkäämme puhua.

Jos näin käy, olemme menettäneet vapautemme.

“Kunnia”väkivallasta

Luin tänään Eva Tawasolin puheenvuoron kunniaväkivallasta. Erityisesti silmiin osui kaksi kohtaa:

“Olen esimerkiksi käynyt keskustelua asiasta median kanssa aiemminkin. Sanomisiini ei ole täysin uskottu ja vahvistusta kertomuksilleni on haluttu hakea esimerkiksi imaameilta. Minun on hankala ymmärtää, miten ilmeisesti puolueettomaksi koettu asiantuntijalausunto halutaan henkilöiltä, jotka kokemukseni mukaan mahdollistavat ja ilmentävät kunniakulttuurin olemassaolon”, Tawasoli kirjoittaa.

Lisäksi hän huomauttaa, kuinka “on Ihmisoikeusliitto todennut, että viranomaisten vaikenemista selittää osaamattomuuden lisäksi osakseen rasistiksi leimautumisen pelko.”

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/evatawasoli/275864-kunniavakivalta-mykistaa-uhrin-ja-suojelijan/

Tawasoli viittaa median ja poliitikkojen kansalaisten silmiä sulkevaan toimintaan. Media ei ole ainoastaan sulkenut omia silmiään, vaan myös pyrkinyt poistamaan asian suuren yleisön tietoisuudesta.

Varmennuksen hakeminen imaamilta naista hakkaavan miesmuslimin toiminnalle peittelee “kunnia”väkivaltaa suosivan uskonnollisen kulttuurin olemassaoloa. Kaikki imaamit tuskin puhuvat “kunnia”väkivallan puolesta, mutta vielä harvemmin yhteisönsä miehiä vastaan.

Toisaalta, jos politiikot eivät ole ottaneet asiaan kantaa, koska pelkäävät leimaantumista rasisteiksi, on kysyttävä: mahdollistuuko naisia alistava islamistinen kulttuuri poliitikkojen (itsekkäiden) pelkojen takia?

Esiin nousee monen feministiksi itseään kutsuvan politiikon kaksinaismoralismi. Samaan aikaan, kun vaahdotaan Suomessa syntyneiden naisten eurosta, ei haluta puuttua huomattavasti heikommassa olevien muslminaisten asemaan. Siksi voi perustellusti olettaa feministien hakevan sukupuolikeskustelussa pelimerkkejä vain itselleen.

Näille ihmisille tärkeämpää on polarisoida yhteiskuntaa muun muassa yli 50-vuotiaita “setiä” haukkumalla kuin ojentaa auttava käsi sorretussa asemassa oleville kanssasisarille.

Positiivisena asiana todekkakoon, että maahanmuuttajien negatiivista tuontikulttuuria kyseenalaistava keskustelu on noussut julkisuuteen ja lehtien lööppeihin.

Silti pinnalle jää tunne, ettei epäkohtiin olla aidosti puuttumassa.

Hussein al-Taee ja rasismi

Pian vaalien jäleen SDP ilmoitti olevansa arvopuolue ja ettei tee yhteistyötä esimerkiksi perussuomalaisten kanssa puolueiden välisen arvopohjan erilaisuuden takia.

Muutaman päivän päästä selvisi, että SDP:n omistakin riveistä löytyy rasistisia kannanottoja. Hussein al-Taee pyysi vänkyröinnin jälkeen kirjoituksiaan anteeksi, ja ihmiselle suotakoon mahdollisuus muuttua. Tosin on hyvä muistaa, että nyt ei puhuta 10 vuoden vaan parin vuoden takaisista mielipiteistä.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/hussein-al-taee-sai-anteeksiannon-sdpn-eduskuntaryhmalta-ei-rangaistusta-eihan-tama-ole-mennyt-seuraamuksetta/f04808d6-e299-374a-8a8d-cddbd6470c25

Meillä länsimaisilla on tapana kantaa myyttiä kolonialismin taakasta. Tähän kuuluvat syytökset meistä suomalaisistakin rasistisena kansana. Olisi kuitenkin syytä hyväksyä se tosiasia, että emme siinä suhteessa poikkea mitenkään mistään muustakaan osasta maailmaa. Kolonialismin henkisen taakan kantaminen on turhaa itsensä korottamista. Emme ole niin ainutlaatuisia, olleet enää vuosikymmeniin, jotta meidän tulisi soimata itseämme norsunluutornissa.

Rasismia löytyy joka puolelta maailmaa, ja hyvin paljon Lähi-Idästä, jossa pelkästään uskontokunta jakaa ihmiset hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin, puhumattakaan ihonväristä ja antisemitismistä.

Hussein al-Taeen tapaus on hyvä muistutus siitä, millaisiin asenteisiin moni arabi kasvaa kotonaan ja millaisia arvoja he kantavat mukanaan.

Tämä ei tee rasismista hyväksyttävää, mutta toivottavasti auttaa meitä tulkitsemaan omia arvojamme osana laajempaa ihmisyyttä.

On Suomessa tabu puhua maahanmuuttajien rasismista.

Naisten jääkiekon “kultamitalit”

Urheilu on julmaa. Se on raakaa. Tappio sattuu, etenkin silloin kun sen kokee johtuvan tuomarivirheestä.

Tuomarien tekemät ratkaisut ovat osa peliä. Lopputulos on niistä huolimatta aina lopullinen. Tähän on miesten urheilussa totuttu, samoin naisten. Omaan mieleeni tulee lukemattomia kyseenalaisia tuomaripäätöksiä, jotka ovat ratkaisseet isojakin asioita.

Nyt jotkut tahot haluavat viestittää, että naisten tulisi saada säälimitali, koska he kokivat vääryyden. Tämä on nähdäkseni naisjääkiekkoilijoiden ja heidän voitonhalunsa silkkaa aliarvostamista. Siirretäänkö naisjääkiekko kategoriaan, jossa urheilun julmuus vesitetään lohdutuskultamitalein, koska kyse on naisista, jotka melkein voittivat ja ettei heille tulisi paha mieli? Ilmassa on varjojuhlan, suoranaisen irvokkaan näytelmän tuntua.

https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000006072714.html

Tämänkaltainen ajattelu ei ainakaan vahvista naisjääkiekon arvostusta, vaan ennemmin vahvistaa siihen kohdistuvia piilosovinistisia ennakkoluuloja naisista urheilijoina.