Vihreä “feminismi” luo maahamme naisille kaksoisstandardeja

Laskettakoon vihreiksi feministeiksi sekä vihreiden että vasemmistoliiton kansanedustajat.

Samaan aikaan, kun kaksi maahanmuuttajataustaista naista nosti esiin Suomessa kasvavan kunniaväkivallan kulttuurin, puhuivat Emma Kari ja Iiris Suomela omilla Twitter-tileillään sinällään kauniista asioista: Kari onnellisesta lapsuudesta ja Suomela saamastaan suosiosta valkoihoisilta naiskannattajiltaan.

Moderni feminismi on paljastumassa 2010-luvun suureksi myytiksi, josta voi alkaa puhua sen oikealla nimellä. Kyse ei ole aidosta ehdottomasta vaatimuksesta tasa-arvoon, vaan valkoisten naisten ylläpitämästä omien etujen vaalimisesta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Iiris Suomela (kuvassa) sai omien sanojensa mukaan huimat suosionosoitukset kannattajiltaan. Tuskin kukaan kuvankaan henkilöistä on muistanut maahanmuuttajanaisten kotonaan käymää päivittäistä taistelua oikeuksistaan, joita varjostaa jatkuva uskonnollinen ja vieraskulttuurillinen konflikti ja väkivallan kehä. Hymy on herkässä, koska valkoisilla naisilla on valtaa – jota he käyttävät luodakseen itselleen lisää valtaa, usein rakentamalla myyttiä valkoisista miehistä sortajina.

Heillä olisi kuitenkin peiliin katsomisen paikka.

Historiantutkimuksessa värilliset naistutkijat nostivat jo vuosikymmeniä sitten keskusteluun valkoihoisten naiskollegoidensa tavan pyyhkiä pois värilliset kanssasisarensa. Ilmeisesti tämä keskustelu ei koskaan saavuttanut Suomea.

Kari twiittasi keskustelun kunniaväkivallasta käydessä kuumimmillaan: “Vaikka Suomessa syntyy vähemmän lapsia kuin koskaan nälkävuosien jälkeen, yli 100 000 lasta elää köyhyydessä. Lasten luokkayhteiskunta on jo täällä. Kaikille kuuluu oikeus onnelliseen lapsuuteen. Siksi seuraavan hallituksen on vähennettävä lapsiköyhyyttä.”

Kari puhuu kauniisti (melkein) kaikista lapsista ja lasten luokkayhteiskunnasta. Mutta ei tarkoita niitä monia suomalaisia ulkomaalaistaustaisia tyttöjä, jotka eivät saa integroitua vapaina kansalaisina yhteiskuntaamme. Nämä sadat tyttö- ja poikalapset eivät ole Karin maalaileman luokkayhteiskunnan osia (köyhiä tai rikkaita), vaan kokonaan sen ulkopuolella.

Kukaan kantaväestön vihreistä “feministeistä” ei suonut tukeaan edes yhden twiitin verran, vaikka he varmasti kuulivat avunhuudon heiltä, jotka kasvoivat kunniaväkivallan kulttuurissa, Suomessa.

Oman edun siintäessä silmissä vihreä “feminismi” ei ojenna auttavaa kättään kunniaväkivallan uhreille, koska heidän (ja heidän pahoinpitelijänsä) ihonväri ja kulttuuritausta on väärä.

Tasa-arvo ei ole lopulta ehdoton vaatimus. Siitä voi puhua vain, kun se tuo etuja heille itselleen. Käsiä ei haluta liata uskonnollisten ehdollistumien kanssa kamppailevien “muiden” puolesta.

“Kunnia”väkivallasta

Luin tänään Eva Tawasolin puheenvuoron kunniaväkivallasta. Erityisesti silmiin osui kaksi kohtaa:

“Olen esimerkiksi käynyt keskustelua asiasta median kanssa aiemminkin. Sanomisiini ei ole täysin uskottu ja vahvistusta kertomuksilleni on haluttu hakea esimerkiksi imaameilta. Minun on hankala ymmärtää, miten ilmeisesti puolueettomaksi koettu asiantuntijalausunto halutaan henkilöiltä, jotka kokemukseni mukaan mahdollistavat ja ilmentävät kunniakulttuurin olemassaolon”, Tawasoli kirjoittaa.

Lisäksi hän huomauttaa, kuinka “on Ihmisoikeusliitto todennut, että viranomaisten vaikenemista selittää osaamattomuuden lisäksi osakseen rasistiksi leimautumisen pelko.”

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/evatawasoli/275864-kunniavakivalta-mykistaa-uhrin-ja-suojelijan/

Tawasoli viittaa median ja poliitikkojen kansalaisten silmiä sulkevaan toimintaan. Media ei ole ainoastaan sulkenut omia silmiään, vaan myös pyrkinyt poistamaan asian suuren yleisön tietoisuudesta.

Varmennuksen hakeminen imaamilta naista hakkaavan miesmuslimin toiminnalle peittelee “kunnia”väkivaltaa suosivan uskonnollisen kulttuurin olemassaoloa. Kaikki imaamit tuskin puhuvat “kunnia”väkivallan puolesta, mutta vielä harvemmin yhteisönsä miehiä vastaan.

Toisaalta, jos politiikot eivät ole ottaneet asiaan kantaa, koska pelkäävät leimaantumista rasisteiksi, on kysyttävä: mahdollistuuko naisia alistava islamistinen kulttuuri poliitikkojen (itsekkäiden) pelkojen takia?

Esiin nousee monen feministiksi itseään kutsuvan politiikon kaksinaismoralismi. Samaan aikaan, kun vaahdotaan Suomessa syntyneiden naisten eurosta, ei haluta puuttua huomattavasti heikommassa olevien muslminaisten asemaan. Siksi voi perustellusti olettaa feministien hakevan sukupuolikeskustelussa pelimerkkejä vain itselleen.

Näille ihmisille tärkeämpää on polarisoida yhteiskuntaa muun muassa yli 50-vuotiaita “setiä” haukkumalla kuin ojentaa auttava käsi sorretussa asemassa oleville kanssasisarille.

Positiivisena asiana todekkakoon, että maahanmuuttajien negatiivista tuontikulttuuria kyseenalaistava keskustelu on noussut julkisuuteen ja lehtien lööppeihin.

Silti pinnalle jää tunne, ettei epäkohtiin olla aidosti puuttumassa.