“Kunnia”väkivallasta

Luin tänään Eva Tawasolin puheenvuoron kunniaväkivallasta. Erityisesti silmiin osui kaksi kohtaa:

“Olen esimerkiksi käynyt keskustelua asiasta median kanssa aiemminkin. Sanomisiini ei ole täysin uskottu ja vahvistusta kertomuksilleni on haluttu hakea esimerkiksi imaameilta. Minun on hankala ymmärtää, miten ilmeisesti puolueettomaksi koettu asiantuntijalausunto halutaan henkilöiltä, jotka kokemukseni mukaan mahdollistavat ja ilmentävät kunniakulttuurin olemassaolon”, Tawasoli kirjoittaa.

Lisäksi hän huomauttaa, kuinka “on Ihmisoikeusliitto todennut, että viranomaisten vaikenemista selittää osaamattomuuden lisäksi osakseen rasistiksi leimautumisen pelko.”

Tawasoli viittaa median ja poliitikkojen kansalaisten silmiä sulkevaan toimintaan. Ja tässä media ei ainoastaan ole sulkenut omia silmiään, vaan myös pyrkinyt poistamaan asian suuren yleisön tietoisuudesta.

Varmennuksen hakeminen imaamilta naista hakkaavan miesmuslimin toiminnalle jo lähtökohtaisesti kieltää syvemmän “kunnia”väkivaltaan johtavan uskonnollisen kulttuurin olemassaolon. Kaikki imaamit tuskin puhuvat asian puolesta, mutta vielä harvemmin yhteisönsä miehiä vastaan.

Toisaalta, jos politiikot eivät ole ottaneet asiaan kantaa rasistiksi leimaantumisen pelon takia, on huolestuttavaa, miten heidän (itsekkään) pelkonsa varjolla Suomeen on ujutettu naisia alistava islamistinen kulttuuri.

Tässä esiin tulee monen feministiksi itseään kutsuvan politiikon kaksinaismoralismi. Samaan aikaan, kun vaahdotaan Suomessa syntyneiden naisten eurosta, ei omata rohkeutta puuttua huomattavasti heikommassa olevien maahanmuuttajanaisten asemaan. On siksi perusteltua väittää valkoisten naisten / feministien hakevan sukupuolikeskustelulla lähinnä pelimerkkejä itselleen.

Näille ihmisille tärkeämpää on polarisoida yhteiskuntaa muun muassa yli 50-vuotiaita “setiä” haukkumalla kuin ojentaa auttava käsi tummemmille kanssasisarille.

Positiivisena asiana todekkakoon, että maahanmuuttajien negatiivista tuontikulttuuria kyseenalaistava keskustelu on noussut julkisuuteen ja lehtien lööppeihin.

Silti pinnalle jää tunne, ettei epäkohtiin olla puuttumassa.

Median poliittinen vaikuttaminen

On ollut mielenkiintoista seurata Suomen median toimintaa vaalien  jälkeen. Muut puolueet ovat saaneet käydä / valmistautua rauhassa hallitusneuvotteluihin, mutta Suomen toisimmaksi suurimmasta puolueesta on julkaistu lähes joka päivä joku negatiivinen uutinen, joissa puidaan toisinaan jopa kymmenen vuoden takaisia asioita. Huolimatta siitä, mitä kukin on mieltä puolueista ja niiden agendoista on tämä huolestuttava piirre.

Kaikki merkittävät suomalaiset lehdet, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Uusi Suomi ja pienemmässä määrin YLE ovat harrastaneet huomattavan epätasa-arvoista puolueuutisointia. Yhtä hyvin vanhoja asioita voisi kaivella minkä tahansa puolueen osalta. Objektiivisuuden nimissä näin tulisi tehdäkin. Tosin toinen ja parempi vaihtoehto olisi pyrkiä kaikkien puolueiden osalta katsoa tulevaisuuteen, eikä menneisyyteen.

Lehdistön välillä näyttäisi vaikuttavan syvä konsensus ja tietyn suuntainen poliittisen vaikuttamisen ilmapiiri, joka ei millään tapaa ole kansalaisten etu.